Kela-korttien toimituksissa viiveitä

Uusien Kela-korttien toimitukset viivästyvät vähintään kahdella viikolla materiaalien toimitusongelmien vuoksi.

Kela-korttien toimittaja on ilmoittanut, että koronatilanteen vuoksi heillä on vaikeuksia saada ajoissa lisää korttien valmistamiseen tarvittavaa materiaalia.

– Tästä johtuen Kela-korttien toimitus viivästyy 18.1.2022 alkaen vähintään kahdella viikolla. Viivästykset vaikuttavat osittain myös joulukuussa tehtyihin tilauksiin. Olemme pahoillamme viivästysten aiheuttamasta haitasta, lakimies Antti Klemola Kelasta kertoo.

Normaalisti uusi Kela-kortti toimitetaan asiakkaan kotiosoitteeseen noin 1–2 viikon kuluessa tilauksesta.

Apteekissa voi asioida myös ilman Kela-korttia

Apteekkien käytössä on kyselypalvelu, joka ei edellytä asiakkaalta Kela-korttia. Henkilöllisyyden voi todistaa apteekissa esimerkiksi henkilökortilla. 

Kela-taksien välityksessä on käytössä järjestelmä, josta asiakkaan oikeus suorakorvakseen voidaan todentaa eikä Kela-korttia välttämättä tarvita. Asiakkaan pitää todistaa henkilöllisyytensä matkan alkaessa esimerkiksi henkilökortilla. 

​Jos asiakas kuitenkin tarvitsee korttia nopeammin kuin se on tilaamalla mahdollista saada, hänelle voidaan myöntää väliaikaistodistus. Väliaikaistodistus on voimassa korkeintaan kuukauden.

Lue lisää