Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvoi voimakkaasti vuonna 2024 – suurin osa hoidosta on edelleen omakustanteista
Yli 75 000 suomalaista käytti lihavuus- tai painonhallintalääkkeitä vuonna 2024. Käyttäjämäärä kasvoi viidenneksellä edellisvuodesta. Suosituin lääke on semaglutidi, jonka käyttö on lähes kokonaan omakustanteista. Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvaa, mutta hoidon vaikuttavuudesta tosielämässä tiedetään vielä vähän.
Eniten käytetty lääkeaine oli semaglutidi, jota käytti lähes 60 000 henkilöä, joilla ei ollut lääkekorvausoikeutta diabeteksen hoitoon. Semaglutidin käyttäjämäärä kasvoi vuodessa neljänneksellä eli noin 12 000 henkilöllä.
– Lihavuuslääkkeiden käyttö kasvaa hurjaa vauhtia, ja se voi tulevaisuudessa tulla kalliiksi yhteiskunnalle. Samalla lihavuuden hoitamatta jättäminen aiheuttaa myös merkittäviä kustannuksia ja terveyshaittoja, toteaa Kelan erikoistutkija Heini Kari.
Moni toivoo pikaratkaisua, vaikka pysyvä hoitotulos vaatisi pitkäaikaista käyttöä
Pysyvä painonhallinta lihavuuslääkkeiden avulla vaatisi nykytiedon valossa pitkäaikaista tai pysyvää lääkitystä yhdistettynä elintapahoitoon.
Tanskalaisessa kyselytutkimuksessa kuitenkin todettiin, että yli 40 prosenttia semaglutidia painonhallintakäyttöön ostaneista ei ollut lainkaan keskustellut hoidon pituudesta hoitavan lääkärinsä kanssa. Vain joka kymmenes mielsi lihavuuslääkkeiden käytön pysyväksi.
Jopa puolet lopettaa lääkityksen ensimmäisen vuoden aikana.
Tutkijat ovat huolissaan hoitotulosten kestosta.
– Jos lihavuuslääkkeen käytön lopettaa, paino monesti lähtee nopeasti nousemaan takaisin. Lääkäreiden ja käyttäjien olisi tärkeä tiedostaa, että tutkimusnäytön perusteella näitä lääkkeitä pitää yleensä käyttää pitkäaikaisesti, painottaa Kelan asiantuntijalääkäri, dosentti Pia Pajunen.
Useimmat ostavat lääkkeensä itse – hinta voi nousta satoihin euroihin kuukaudessa
Nykyisistä lihavuuslääkkeistä vain osasta voi saada lääkekorvauksia lihavuuden hoitoon. Rajoitetusti korvattavia liraglutidia ja naltreksoni-bupropioni-yhdistelmää käytetään molempia kuitenkin selvästi vähemmän kuin omakustanteisesti hankittua semaglutidia.
Suurin osa semaglutidin käyttäjistä maksaa lääkkeen itse, koska siitä ei toistaiseksi voi saada lääkekorvauksia pelkkään lihavuuden hoitoon.
Hinnat voivat olla huomattavia. Esimerkiksi vastikään Suomen markkinoille tulleen Wegovy-lihavuuslääkkeen kuukausiannos suositellulla ylläpitoannoksella maksoi toukokuussa 2025 lähes 300 euroa.
– Hinta luultavasti rajaa käyttöä tällä hetkellä. Nämä ovat kalliita lääkkeitä, joita kaikilla ei ole itse varaa maksaa, huomauttaa Heini Kari.
Tulevaisuudessa lihavuuslääkkeiden käyttöön ja kustannuksiin voivat vaikuttaa muun muassa päätökset niiden korvattavuudesta. Toisaalta kustannuksiin vaikuttavat myös uusien lääkkeiden patenttien umpeutuminen sekä entistä tehokkaampien ja kalliimpien lääkkeiden tulo markkinoille.
Pitkäaikaisvaikutukset ovat osin epäselviä
Suuri osa lihavuuslääkkeiden tehosta kertovasta tutkimustiedosta on peräisin lääkeyhtiöiden tekemistä kliinisistä tutkimuksista, joita vaaditaan myyntiluvan saamiseksi. Kliinisissä tutkimuksissa olosuhteet ja lääkkeiden käyttö ovat tarkkaan säädeltyjä, ja ne voivat erota tosielämästä.
– Meillä ei tosiasiassa ole mitään tutkimus- tai seurantatietoa siitä, miten lihavuuslääkkeiden käyttö toteutuu tosielämässä tai mitä hoidolla väestötasolla saavutetaan. Tarvitsemme kipeästi Suomesta tällaista tutkimustietoa päätöksenteon tueksi, sanoo Pia Pajunen.
Useilla lihavuuslääkkeillä on todettu hyödyllisiä vaikutuksia myös muihin kansansairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä munuaissairauksiin. Lääkkeiden käyttö saattaa siis laajentua myös näiden sairauksien hoitoon.
Lisätietoa
Haastattelupyynnöt sähköpostitse tai Kelan viestinnän kautta.
Kelan tutkijat ja asiantuntijat ovat käsitelleet aihetta tarkemmin Kelan tutkimusblogissa.