Ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille | Viittomakieli | KelaSiirry sisältöön

Ulkomailta Suomeen tai Suomesta ulkomaille

Kela maksaa tukea eri elämäntilanteissa. Tässä osiossa kerrotaan, millä ehdoilla voit saada Kelan tukia, jos muutat Suomeen. Osiossa kerrotaan myös, mitä Kelan tuille tapahtuu, jos muutat pois Suomesta.

Tämän sivun tekstisisältö on viitottuna alla olevalla videolla. 


 

Kun kuulut Suomen sosiaaliturvaan, sinulla on oikeus esimerkiksi eläkkeisiin, sairaanhoitoon ja Kelan tukiin.

Kelan tukia ovat esimerkiksi

  • kansaneläke, takuueläke ja muut eläkkeellä olevien tuet
  • yleinen asumistuki
  • lääkekorvaukset
  • muut sairastamiseen liittyvät tuet
  • peruspäiväraha ja työmarkkinatuki
  • opiskelijan tuet
  • lapsiperheiden tuet.

Jos sinulla on oikeus lääkekorvauksiin ja muihin sairastamiseen liittyviin Kelan tukiin, saat Kela-kortin.

Voit yleensä saada Kelan tukia, jos asut Suomessa vakinaisesti tai työskentelet Suomessa ja palkkasi on vähintään 800,15 e/kk (vuonna 2024).

Poikkeus on, jos asut Suomessa, mutta työskentelet toisessa Euroopan unionin maassa. Silloin et yleensä saa Kelan tukia.

Asut Suomessa vakinaisesti eli pysyvästi, jos sinulla on täällä varsinainen asunto eli koti ja jos vietät vähintään puolet ajastasi täällä.

Kun muutat Suomeen, Kela arvioi, asutko Suomessa vakinaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon koko tilanteesi. Tilanteeseen vaikuttavat esimerkiksi seuraavat asiat:

  • Palaatko ulkomailta takaisin Suomeen asumaan?
  • Onko sinulla työsopimus Suomessa tehtävää työtä varten?
  • Asuuko aviopuolisosi tai muu läheinen perheenjäsenesi Suomessa vakinaisesti?

Jos muutat Suomeen tilapäisesti, sinulla ei ole yleensä oikeutta Kelan tukiin. Esimerkiksi turvapaikanhakijalla ei ole oikeutta Kelan tukiin.

Kun muutat Suomesta ulkomaille, oikeutesi Kelan tukiin ratkaistaan yleensä sen perusteella, kuinka kauan aiot olla ulkomailla. Jos muutat ulkomaille vakinaisesti, et yleensä voi enää saada Kelan tukia.

Muuttoa pidetään yleensä vakinaisena, jos sinun on tarkoitus asua ulkomailla yli 6 kuukautta. Lähes kaikissa Euroopan maissa aika voi kuitenkin olla pidempi.

Lisäksi tukien saamiseen vaikuttaa se, mistä maasta muutat Suomeen tai mihin maahan muutat Suomesta. Kelan tukiin vaikuttaa se, onko maa Euroopan unionin (EU) tai Euroopan talousalueen (Eta) maa, Sveitsi, Iso-Britannia tai maa, jonka kanssa Suomella on sosiaaliturvasopimus.

EU-maat ovat

  • Suomi
  • Alankomaat
  • Belgia
  • Bulgaria
  • Espanja
  • Irlanti
  • Italia
  • Itävalta
  • Kreikka
  • Kroatia
  • Kypros
  • Latvia
  • Liettua
  • Luxemburg
  • Malta
  • Portugali
  • Puola
  • Ranska
  • Romania
  • Ruotsi
  • Saksa
  • Slovakia
  • Slovenia
  • Tanska
  • Tšekki
  • Unkari
  • Viro.

Iso-Britannia erosi EU:sta vuonna 2020. Lue lisää aiheesta (yleiskielellä).

Eta-maat ovat

  • Euroopan unionin maat
  • Norja
  • Islanti
  • Liechtenstein.

Suomella on sosiaaliturvasopimus seuraavien maiden kanssa:

  • Australia
  • Chile
  • Etelä-Korea
  • Intia
  • Israel
  • Japani
  • Kanada (ja Quebec)
  • Kiina
  • Pohjoismaat
  • Yhdysvallat.

Mitä mieltä olet sivusta?