Kelan lausunto: uusi yleistuki selkeyttää työttömyystukia
Kela kannattaa hallituksen esitystä yleistuesta, jonka mukaan työmarkkinatuki ja peruspäiväraha on tarkoitus yhdistää yhdeksi työttömän yleistueksi. Kela korostaa, että yleistuen seuraavan vaiheen lainvalmistelua tulisi jatkaa vielä tällä vaalikaudella.
Hallitus esittää, että Kelasta haettavat työttömyystuet eli työmarkkinatuki ja peruspäiväraha yhdistettäisiin vuonna 2026 ja korvattaisiin uudella etuudella, yleistuella. Nyt valmisteilla oleva lakimuutos koskee niitä työttömyysturvan saajia, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan. Seuraavassa vaiheessa yleistukea laajennettaisiin asteittain niin, että se kattaisi myös muita tukia.
Hallituksen esittämän muutoksen tavoitteena on uudistaa sosiaaliturvaa toteuttamalla yleistuki, joka sisältäisi perusosan elämiseen, asumisosan asumiseen ja harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi. Samalla sosiaaliturvaetuuksien kokonaismäärää karsittaisiin.
Kelan maksamien työttömyystukien yhdistäminen on askel järjestelmän yksinkertaistamiseen
Kelan näkemyksen mukaan hallituksen esitys työttömän yleistuesta on kannatettava. Myös Kela haluaa edistää sosiaaliturvaa, joka on asiakkaalle ymmärrettävää, yksinkertaista, vaikuttavaa ja sujuvasti toimeenpantavaa.
Lakiesitystä koskevassa lausunnossaan Kela kiinnittää huomiota siihen, että työttömyyden perusteella maksettavan yleistuen valmistelun lähtökohdaksi on otettu nykyinen työmarkkinatuki.
–Tuleva yleistuki lisää hieman työttömyyden perusteella myönnettävän tuen ehtoja ja siten myös toimeenpanon kustannuksia. Tämä merkitsee lisävaatimuksia niille asiakkaille ja niiden hakemusten käsittelyyn, jotka nykyisessä järjestelmässä kuuluvat peruspäivärahan piiriin, Kelan lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu sanoo.
Kelan mukaan uudistuksen seuraavasta vaiheesta tulisi päättää mahdollisimman pian, jotta lait ehdittäisiin valmistella vielä tällä vaalikaudella. Valmistelua olisi hyvä jatkaa yhdenmukaistamalla perusturvaetuuksien määräytymisen perusteita ja käsitteitä. Tämä helpottaisi sekä Kelan asiakkaita että sosiaaliturvan toimeenpanoa esimerkiksi etuudelta toiselle siirryttäessä.
Yleistuen toimeenpano edellyttää Kelalta laajoja muutoksia IT-järjestelmiin, minkä vuoksi Kela ehdottaa yleistuen ensimmäisen vaiheen toimeenpanon lykkäämistä vuoden 2026 helmikuusta toukokuun alkuun.
– Kelassa on samaan aikaan käynnissä laaja kehittämisohjelma Eepos, jossa uudistetaan etuuskäsittelyn teknologiaa ja toimintatapoja. Tämä kehitys tulisi ottaa yhtenä näkökulmana huomioon yleistuen seuraavien vaiheiden rytmittämisessä. Useaan kertaan saman tekeminen luo tuplakustannuksia, Valli-Lintu toteaa.
Lisätietoja
Hallitus suunnittelee yleistukea – mitä muutos tarkoittaa työttömille?