Harkinnanvaraisen yksilökuntoutuksen päätöksen kesto lyhenee teknisesti 15 vuorokauteen
Harkinnanvaraisen yksilökuntoutuksen päätösten kesto lyhenee teknisesti 15 vuorokauteen. Muutos otetaan käyttöön heti ja jatkossa yksilökuntoutuspäätösten ja palvelukuvauksen vuorokaudet vastaavat toisiaan.
Harkinnanvaraiseen yksilökuntoutukseen mahdollisesti sisältyneiden sunnuntaipäivien toteuttaminen ja laskutus ovat aiheuttaneet epäselvyyksiä. Jatkossa yksilökuntoutuspäätösten ja palvelukuvauksen vuorokaudet vastaavat toisiaan. Yksilökuntoutuksen enimmäiskesto on 15 vuorokautta, joten myös päätöksessä myönnetään 15 vuorokautta. Kela on huomioinut muutoksen etuusohjeessaan, ja palvelukuvaus säilyy ennallaan.
Yksilökuntoutukseen mahdollisesti sisältyvä sunnuntai laskutetaan ja maksetaan päivän sisällöstä riippumatta samalla tavalla kuin arkikuntoutuspäivät. Muutos otetaan käyttöön heti. Jo myönnettyjen 16 vuorokauden päätösten osalta voidaan maksaa kaikki vuorokaudet. Muutos koskee myös 31.12.2023 päättyneen palvelukuvauksen mukaisen yksilökuntoutuksen laskuttamista ja maksamista. Sopeutumisvalmennuksena toteutuvan yksilökuntoutuksen kesto pysyy ennallaan (5 vrk).