Puheterapian hintakatto varmistaa palvelujen rahoitusta ja jatkuvuutta
Kelan puheterapiaan asettama hintakatto on herättänyt julkista keskustelua palvelujen saatavuudesta ja terapeuttien toimeentulosta. Kelassa hintakatto nähdään keinona varmistaa puheterapiapalvelujen jatkuvuus ja kestävä rahoitus.
Kela on asettanut vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen puheterapian hankinnassa hintakaton eli enimmäishinnan hillitäkseen nopeasti kasvaneita kustannuksia ja turvatakseen palvelujen saatavuuden koko maassa. Hintakatto koskee vuoden 2026 kilpailutusta, ja uusien sopimusten mukaiset palvelut alkavat 1.1.2027.
Kustannukset nousseet nopeasti
Puheterapia on vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen suurin terapiamuoto sekä asiakasmäärissä että kustannuksissa. Kela korvasi puheterapian kustannuksia vuonna 2024 noin 97 miljoonaa euroa, ja kustannukset ovat lähes kaksinkertaistuneet 2020‑luvun aikana.
Samaan aikaan terapiakäyntien hinnoissa on ollut poikkeuksellisen suuria eroja. Esimerkiksi 45 minuutin puheterapiakäynnin hinnat vaihtelivat vuonna 2024 noin 90 eurosta yli 200 euroon. Hinnat ovat nousseet erityisesti alueilla, joilla palveluntarjoajia on vähän.
– Kelan tehtävänä on järjestää kuntoutusta yhdenvertaisesti koko maassa ja huolehtia siitä, että kustannukset pysyvät kohtuullisina veronmaksajille. Puheterapiassa kustannusten kasvu ja hintojen hajonta ovat olleet selvästi suurempia kuin muissa terapiamuodoissa, toteaa Kelan kuntoutuksen ja vammaisetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Mikko Toivanen.
Hintakatto perustuu taustaselvityksiin
Vuoden 2026 kilpailutuksessa puheterapialle asetettu enimmäishinta on 134 euroa 45 minuutin terapiakäynniltä. Kela korostaa, että hintakatto on asetettu selvästi korkeammalle kuin alimmat toteutuneet hinnat aiemmin.
Hintakaton valmistelussa Kela on kuullut puheterapian palveluntuottajia ja tehnyt markkinaselvitystä yhteistyössä Kilpailu‑ ja kuluttajaviraston (KKV) kanssa. KKV on tutkimustietoonsa perustuen tukenut hintakaton kokeilua puheterapian hankinnassa.
Julkisessa keskustelussa on esitetty huoli siitä, että hintakatto heikentäisi puheterapiapalvelujen laatua ja saatavuutta. Kela korostaa, että terapioiden laatu on kuvattu palvelukuvauksessa, jota palveluntuottajat sitoutuvat noudattamaan. Hankinnan ehdoissa on huomioitu myös alueelliset erityispiirteet.
Kela kilpailuttaa kaikki vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat vuonna 2026, ja hankinnan kokonaisarvo on noin 1,5 miljardia euroa. Kela järjestää vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat kilpailuttamalla, kunnes lainsäädäntö mahdollistaa siirtymisen rekisteröitymismenettelyyn.
Kelan valtuutetut ja hallitus ovat käsitelleet hankintaa ja hintakattokokeilua kokouksissaan.