Tutkimus: Työtön saa oikeita sosiaaliturvaetuuksia ja palveluita todennäköisemmin, jos Kela on mukana työkyvyn tuen hoitamisessa | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Tutkimus: Työtön saa oikeita sosiaaliturvaetuuksia ja palveluita todennäköisemmin, jos Kela on mukana työkyvyn tuen hoitamisessa

Julkaistu 15.9.2023

Kelan osallistuminen työkyvyn tuen asiakasyhteistyöhön parantaa tutkimuksen mukaan yhteistyön tuloksia. Työkyvyn tuen asiakkaat näyttäisivät käyttävän vähemmän sosiaaliturvaa kuin mihin heillä on oikeus, ja Kelan osallistuminen auttaa heitä saamaan oikeita etuuksia.

Tuoreen tutkimuksen mukaan työttömälle työkyvyn tuen asiakkaalle muotoutuu helpommin tarkoituksenmukainen palvelupolku ja prosessi nopeutuu, jos Kela osallistuu siihen yhdessä sosiaali- ja terveyspalveluiden ja työvoimapalveluiden kanssa. Asiakkaan riski päätyä väärien palveluiden äärelle myös pienenee, kun Kela on yhteistyössä mukana.

Kela osallistui työttömien työkyvyn asiakasyhteistyöhön kokeilukumppanina vuosina 2021–2022. Kokeilussa asiakkaat pystyivät antamaan luvan siihen, että eri toimijat pystyivät hyödyntämään toistensa tietoja yhdessä.

– Työkyvyn tuen asiakasyhteistyön kokeilujen tulokset ovat lupaavia. Jos niissä käytettyjä toimintatapoja saadaan laajemminkin käyttöön, yhä useampi kuntoutusta tarvitseva osatyökykyinen työtön voisi sitä saada, sanoo Kelan tutkija Pekko Iso-Koivisto.

Todennäköisyys myönteisen kuntoutuspäätöksen saamiselle Kelasta kasvaa huomattavasti asiakasyhteistyön alkamisen jälkeen. Asiakasyhteistyötä edeltävänä vuonna yhdeksän prosenttia tutkimusotoksen henkilöistä sai myönteisen kuntoutuspäätöksen.

Asiakasyhteistyön alkamisen jälkeisenä vuonna myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden osuus nousi kolmannekseen tutkimusotoksesta kahden vuoden tarkasteluajanjaksolla.

Kuvio: myönteisen kuntoutuspäätöksen Kelasta saaneiden kumulatiivinen osuus (%) vuoden aikana ennen työkyvyn tuen asiakasyhteistyön alkamista ja vuoden aikana asiakasyhteistyön alkamisen jälkeen. Kuvasta näkee, että työkyvyn tuen asiakasyhteistyö kasvatti merkittävästi myönteisen kuntoutuspäätöksen saaneiden osuutta.
Ammattilaisten mielestä Kelan osallistuminen helpottaa asiakkaan auttamista

Tutkijoiden kyselyyn vastasi vajaa sata työkyvyn tuen kokeiluhankkeissa toiminutta ammattilaista. He arvioivat, että Kelan osallistuminen edesauttaa muun muassa asiakkaan kokonaistilanteen hahmottamista, tarkoituksenmukaisen asiakassuunnitelman luomista ja edistymisen seurantaa.

– Kokeilujen perusteella on selvää, että kun Kela osallistuu muiden organisaatioiden kanssa työttömän tukemiseen, lopputulos on parempi kuin ilman Kelaa, sanoo Iso-Koivisto.

Kuvio: työkyvyn tuen ammattilaisten arvio Kelan osallistumisen hyödyistä prosessin eri osa-alueisiin. Kuvasta näkee, että ammattilaisten mukaan Kelan osallistuminen työkyvyn tuen asiakasyhteistyöhön on hyödyksi.
 

Oikea perusturvaetuus löytyy paremmin, jos Kela on mukana

Tutkimuksen tulokset viittaavat myös siihen, että työttömien työkyvyn tuen asiakkailla on perusturvaetuuksien alikäyttöä. Tämä tarkoittaa, että moni perusturvaetuuteen oikeutettu ei kuitenkaan jostain syystä saa sitä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin asiakkaiden siirtymiä työttömyysturvan, sairauspäivärahan ja kuntoutusrahan välillä. Viidennes tutkimusaineiston asiakkaista ei saanut mitään näistä kolmesta etuudesta ennen asiakasyhteistyön alkua. Yli puolet siitä viidennestä, jolla ei aiemmin ollut tarkasteltuja etuuksia, sai vuosi asiakkuuden jälkeen työttömyysturvaa, sairauspäivärahaa tai kuntoutusrahaa.

– Työttömien työkyvyn tukeminen ei nykyisellään toteudu tarkoituksenmukaisesti, mikä johtuu osittain järjestelmän pirstaloitumisesta. Kun organisaatiot tekevät yhteistyötä, ihmiset saavat lainmukaiset palvelut ja etuudet oikea-aikaisesti. Sitä myöten organisaatiot ja yhteiskunta säästävät myös rahaa, sanoo Iso-Koivisto.

Lue lisää

Alkuperäinen tutkimus: Iso-Koivisto P., Miettinen S. (2023). Kela työttömien työkyvyn tuen asiakasyhteistyöverkostossa. Tutkimus Kelan ja työkykyohjelman kokeiluhankkeiden monialaisesta työkyvyn tuen asiakasyhteistyöstä. Kelan työpapereita 180.

Sivu päivitetty 15.9.2023