Kelan Muutoksen voima -ryhmäkuntoutus tarjoaa hyvän suunnan elintapamuutoksille | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Kelan Muutoksen voima -ryhmäkuntoutus tarjoaa hyvän suunnan elintapamuutoksille

Julkaistu 15.1.2024


Kelan uusi ryhmäkuntoutus tukee diabetesta tai uniapneaa sairastavia henkilöitä tekemään terveyttä edistäviä elintapamuutoksia.

Kela kokeilee uutta Muutoksen voima -ryhmäkuntoutusta 18–68-vuotiaille henkilöille, jotka sairastavat diabetesta tai uniapneaa. Kuntoutuksessa keskitytään myönteisten elintapamuutosten tukemiseen. 

– Diabetes ja uniapnea ovat yleisiä sairauksia, ja niiden aiheuttamat oireet vaikuttavat työ- ja toimintakykyyn. Molemmissa sairauksissa myönteiset elintapojen muutokset tuovat paljon hyötyjä ja estävät sairauksien pahenemisen ja mahdollisten lisäsairauksien ilmaantumisen. Henkilö voi kaivata muutosta esimerkiksi ruokavalioon, liikkumistottumuksiin tai uneen. Ryhmässä muutoksen tekeminen on yleensä helpompaa, kun muilla on samansuuntaisia tavoitteita kuin itsellä. Tällöin yhteiset onnistumiset kannustavat jatkamaan, kertoo projektipäällikkö Soile Huumonen.

Konkreettista tukea elintapojen muutokseen

Muutoksen voima -ryhmäkuntoutus kestää yhteensä noin 5 kuukautta. Se sisältää 4 päivän kuntoutusjakson palveluntuottajan tiloissa sekä 10 viikkoa kestävän etäkuntoutusjakson. Kuntoutuksessa toimitaan kymmenen hengen ryhmässä, jonka jokaisella osallistujalla on omat tavoitteensa. Tukena on moniammatillinen tiimi, johon kuulu esimerkiksi erikoislääkäri, sairaanhoitaja, fysioterapeutti, ravitsemusterapeutti ja psykologi. Asiakas saa tiimiltä konkreettisia ohjeita yksilöllisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Muutoksen voima -ryhmäkuntoutusta järjestetään Vaasassa (Scandic Waskia -hotelli, Medifamilia Oy), Siilinjärvellä (Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Huoltoliitto ry) ja Kuusamossa (Holiday Club Kuusamon Tropiikki, Medifamilia oy).

Kela kehittää Muutoksen voima -kuntoutusta yhdessä kuntoutuksen palveluntuottajien, Suomen Diabetesliiton ja Hengitysliiton kanssa ja koordinoi kehitystyötä.  

Kokeilu on osa Elinvoimaa kuntoutuksesta -projektia. Lapin ammattikorkeakoulu tekee kokeilusta arviointitutkimuksen. 

Näin haet kuntoutukseen

Muutoksen voima -ryhmäkuntoutukseen voi hakea vuoden 2024 alusta alkaen lähettämällä hakemuslomakkeen (KU 132) OmaKelassa. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan lääkärin B-lausunto, jossa todetaan kuntoutuksen tarve. Kuntoutuksen ajankohdat ja paikat löytyvät Kelan kuntoutuskurssihausta

Lue lisää

Muutoksen voima -ryhmäkuntoutus diabetesta tai uniapneaa sairastavalle 18–68-vuotiaalle

Sivu päivitetty 28.2.2024