Mielenilmaus ja poliittiset lakot 31.1.–2.2. eivät todennäköisesti vaikuta Kelan palveluihin | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Mielenilmaus ja poliittiset lakot 31.1.–2.2. eivät todennäköisesti vaikuta Kelan palveluihin

Julkaistu 31.1.2024

Palkansaajajärjestöjen torstaina 1.2. järjestämä mielenilmaus ja poliittinen lakko 31.1.–2.2. eivät nykytiedon valossa vaikuta Kelan palveluihin. Kela-taksit on rajattu lakon ulkopuolelle, mutta taksi kannattaa tilata hyvissä ajoin.

Palkansaajajärjestöt järjestävät torstaina 1.2. mielenilmauksen, johon myös Ammattiliitto Kelan toimihenkilöt ry on ilmoittanut osallistuvansa. Lisäksi palkansaajajärjestöt järjestävät poliittisia lakkoja 31.1.–2.2.

Kela on kartoittanut tilannetta, ja tämänhetkisen tiedon mukaan Kela pystyy pitämään palvelupisteet ja puhelinpalvelun normaalisti auki.

Lakon aikana asiakaspalvelun odotusajat voivat kuitenkin olla tavanomaista pidempiä. Kela kehottaakin asiakkaita hoitamaan Kela-asiansa mahdollisuuksien mukaan joko OmaKela-verkkopalvelussa tai lakkopäivien jälkeen, jos asia ei ole kiireellinen. Mielenilmaus ja lakot eivät vaikuta Kelan etuuskäsittelyyn.

Julkisen liikenteen lakko saattaa lisätä Kela-korvattavien taksimatkojen kysyntää. Jos julkinen liikenne ei toimi lakon aikana normaalisti, asiakkaiden tarve Kela-korvatuille taksimatkoille voi kasvaa. Kelan saaman tiedon mukaan Kelan korvaamien taksimatkojen välitystyö on rajattu lakon ulkopuolelle, joten se jatkuu normaalisti lakon aikana. Terveydenhuoltoon matkustava asiakas voi käyttää Kela-taksia niillä reittiosuuksilla, joilla julkinen liikenne ei ole käytettävissä.

Kela seuraa tilannetta ja tiedottaa, jos tilanteessa tapahtuu muutoksia.

Lisätietoja asiakkaille

Sivu päivitetty 6.3.2024