Kela kannustaa asiakkaitaan luopumaan paperipostista – suurimman osan päätöksistä voi saada paperittomasti | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Kela kannustaa asiakkaitaan luopumaan paperipostista – suurimman osan päätöksistä voi saada paperittomasti

Julkaistu 22.11.2023

Asiakkaat voivat saada päätöksen verkkoon jo suurimmasta osasta Kelan etuuksista. Kela toivoo, että yhä useampi luopuisi paperipostista.

Kelan asiakas on voinut jo pidemmän aikaa valita, että hän saa pelkästään sähköisesti kaikki ne asiakirjat, jotka on mahdollista näin toimittaa. Paperittomasti, eli vain verkkoon, saatavien etuuspäätösten määrä on kasvanut vähitellen.

Paperittomuudella tavoitellaan lähivuosina suuria säästöjä niin ympäristön kuin taloudenkin näkökulmasta. Ensi vuodelle odotetaan jopa 4,5 miljoonan euron säästöjä vähenevien tulostus- ja postituskulujen myötä. 

– Nyt olemme siinä tilanteessa, että suurimman osan Kelan päätöksistä ja kirjeistä voi saada halutessaan paperittomasti. Paperipostista on luopunut jo lähes 500 000 Kelan asiakasta, kertoo Kelan etuusasiakirjatuotanto tuotealueen päätuoteomistaja Anu Lantonen.

Sähköinen päätös on nopeammin perillä kuin kirjepostina lähetetty. Kun asiakas on luopunut paperipostista, hänelle lähetetään sähköposti tai tekstiviesti, kun päätös on luettavissa OmaKelassa. 

Paperipostista luopuminen on aina asiakkaan oma valinta. Valinnan voi tehdä OmaKela-palvelussa. 

Katso täältä, mitkä päätökset ja asiakirjat voit saada paperittomana: Päätökset ja asiakirjat OmaKelassa

Kirjekuori kehottaa luopumaan paperipostista

Kela kannustaa asiakkaitaan luopumaan paperipostista marraskuussa alkavalla kampanjalla. Kampanjan ehkä näkyvin osa on uusi painatus Kelan kirjekuorissa. Kuoren etu- ja takapuolella on kehotus luopua paperipostista sekä ohjeistusta, kuinka se tehdään.

– Kirjekuoren uusi painatus on merkittävä juttu, kun puhutaan Kelan kokoisesta toimijasta. Tänä vuonna asiakkaat saavat meiltä noin 12 miljoonaa kirjettä. Kuoren perusväri on aina ennen ollut sininen, nyt uudet värit ovat musta ja vihreä. Jos kampanja huomataan, Kela-kirjeiden määrä voi olla jo ensi vuonna merkittävästi pienempi kuin nyt, arvioi viestintäpäällikkö Minna Latvala Kelan asiakasviestinnästä. 

Kirjekuorien lisäksi kampanja näkyy muun muassa kela.fissä ja sosiaalisessa mediassa. 

Toimi näin, kun haluat luopua paperipostista

  1. Kirjaudu OmaKelaan.
  2. Siirry sivulle Päivitä omia tietojasi.
  3. Kohdassa Omat tiedot valitse Luovu paperipostista ja vastaa ”kyllä” kysymykseen ”Haluatko luopua paperipostista?”
  4. Jos et ole ilmoittanut puhelinnumeroa tai sähköpostiosoitetta, tee se samalla sivulla. Anna myös Kelalle lupa lähettää sinulle viestejä. Saat tekstiviestin tai sähköpostiviestin, kun päätös on toimitettu sinulle verkossa.

Lue lisää

Sivu päivitetty 21.11.2023