Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelua voidaan tarjota vain vuorovaikutukseen ihmisen kanssa | Tietoa Kelasta | KelaSiirry sisältöön

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelua voidaan tarjota vain vuorovaikutukseen ihmisen kanssa

Julkaistu 28.3.2024

Kela on tarkentanut ohjeistustaan vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluista, sillä se ei voi järjestää tallenteiden, kuten podcastien, televisio- ja radio-ohjelmien tai elokuvien tulkkaamista. Kela on pahoillaan siitä, ettei se ole tuonut asiaa aiemmin riittävän selvästi esiin.

Lain mukaan erilaisten ääni- ja kuvatallenteiden ja elokuvien tulkkaaminen eivät kuulu Kelan järjestämisvelvollisuuteen.

Maaliskuussa tallenteiden osalta tarkennettu Kelan ohje tulkkauspalveluista perustuu tulkkauspalvelulakiin ja sen esitöihin (HE 220/2009 vp). Lain mukaan tulkkaus järjestetään tilanteissa, joissa tarvitaan vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa. Lisäksi tulkkauksen voi saada tiedonsaantiin liittyviin lyhyisiin teksteihin, kun asiakkaalla on siihen vammansa vuoksi tarve.

Podcastit ja televisio-ohjelmat eivät ole vuorovaikutuksellisia tulkkaustilanteita

Vuorovaikutuksellista tulkkaustilannetta ei ole tulkkauspalvelun asiakkaan ja teknisen tallenteen, esimerkiksi podcastin tai televisio-ohjelman, välillä. Tällaiset tekniset tallenteet eivät siksi kuulu tulkkauspalvelulain mukaiseen tulkkaukseen.

Suurin osa Kelan järjestämästä palvelusta on lain tarkoittamia vuorovaikutustilanteita, kuten asioiden hoitamista. Lain kirjoittamisen jälkeen uusien tallennemuotojen kuten äänikirjojen, podcastien ja webinaaritallenteiden määrä on kuitenkin lisääntynyt.  Ohjeistuksessa täsmennetään nyt siis tilanteita, joissa asiakas tilaa tulkin esimerkiksi tulkkaamaan podcastia ilman, että kyseiseen tilanteeseen liittyy vuorovaikutusta.

- Äänikirjojen kuuntelemiseen ei ole aiemminkaan järjestetty tulkkausta. Uusien sisältöjen, esimerkiksi podcastien, myötä olemme joutuneet arvioimaan tällaisia tilanteita uudelleen ja täsmentämään ohjeitamme.  Pahoittelemme, ettemme ole tuoneet asiaa aiemmin tarpeeksi selkeästi esille, etuuspäällikkö Seija Peltomäki Kelan Etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksiköstä sanoo.

Tallenteiden tulkkaus on mahdollista osana vuorovaikutustilanteita

Joissain tilanteissa tallenteiden tulkkaus on kuitenkin mahdollista, jotta asiakas selviytyy esimerkiksi opinnoissaan tai työssään. Tämä on tuotu esille myös Kelan ohjeistuksessa.

Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi oppitunti, johon kuuluu tallenne. Jos oppilaitos ei ole ehtinyt tehdä tallennetta saavutettavaksi, se voidaan tulkata. Tulkki voi tulkata myös vuorovaikutustilanteeseen kiinteästi liittyvät lyhyet nauhoitteet tai tallenteet, kuten puheluiden valintanauhoitteet tai lentokenttäkuulutukset.

- Yllättävien vuorovaikutustilanteessa esille tulevien yksittäisten, lyhyiden tallenteiden, kuten kuulutusten tulkkaus tai kokouksen osallistujan yllättäen esittämän tallenteen tulkkaus on tietenkin järjestettävä. Materiaalin saavutettavuudesta huolehtiminen kuuluu kuitenkin ensisijaisesti oppilaitoksille, työpaikoille ja tilaisuuksien järjestäjille, Peltomäki toteaa.

Kela kutsuu järjestöt keskustelemaan tilanteesta

Tulkkauspalveluiden käyttäjiä ja tuottajia edustavat järjestöt jättivät Kelalle 25.3. kannanoton tulkkauspalvelun linjauksista. Kela kutsuu asiakasjärjestöt mahdollisimman pian tapaamiseen, jonka tarkoituksena on rakentaa yhteisymmärrystä ja kuulla asiakkaiden ja palveluntuottajien näkemyksiä tulkkauspalvelun käytöstä.

Tilastotietoa vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta

Tulkkauspalvelun käyttö on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2023 tulkkauspalvelua käytetiin yhteensä 543 000 tuntia ja vuonna 2022 yhteensä 509 000 tuntia.

Kustannukset ovat käytön myötä kasvaneet. Ne olivat vuonna 2022 yhteensä 48,7 miljoonaa ja vuonna 2023 yhteensä 54,1 miljoonaa euroa.

Kela tulkkauspalvelua käytti vuonna 2023 yhteensä 3194 asiakasta. Asiakkaiden määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna. 

Lisää tietoa tulkkauspalvelun käytöstä on Kelan tilastotietokanta Kelastossa.

Lisätietoa asiakkaille


 

Sivu päivitetty 3.4.2024