Hallitus esittää alennettua yleistukea eli kotoutumistukea alle 3 vuotta Suomessa asuneille
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, joka muuttaisi yleistukilakia sekä kotoutumiseen liittyviä lakeja. Muutokset koskisivat työttömiä työnhakijoita, jotka ovat asuneet Suomessa alle kolme vuotta.
Hallitus esittää muutoksia yleistukilakiin ja kotoutumiseen liittyviin lakeihin. Jos eduskunta hyväksyy esityksen, muutokset tulisivat voimaan 1.4.2027. Muutokset koskisivat työttömiä työnhakijoita, jotka ovat asuneet Suomessa alle kolme vuotta edellisten 10 vuoden aikana.
Mikä muuttuisi työttömyyden perusteella maksettavassa yleistuessa?
Esityksen mukaan työttömyyden perusteella maksettava yleistuki olisi pienempi niille työttömille työnhakijoille, jotka ovat asuneet Suomessa alle kolme vuotta edellisten 10 vuoden aikana eivätkä täytä työttömyysturvan työssäoloehtoa. Tätä nimitettäisiin kotoutumistueksi, mutta kyse ei olisi uudesta erillisestä tuesta.
Kolmen vuoden asumisaikaan lasketaan myös asuminen toisessa EU- tai ETA-maassa tai Sveitsissä. Asumisaikavaatimus täyttyy siis heti Suomeen muuton jälkeen, jos henkilö on edeltävän 10 vuoden aikana asunut näissä maissa vähintään kolme vuotta.
Yleistuen alennettu määrä olisi 33,64 euroa päivässä (laskettuna yleistuen vuoden 2026 euromäärän perusteella).
Yleistuen muutokset koskisivat vain henkilöitä, jotka muuttavat Suomeen lain voimaantulon jälkeen.
Tietyt muutokset koskisivat kuitenkin myös Suomessa jo asuvia tilapäistä suojelua saavia henkilöitä, lue heitä koskevista muutoksista: Hallitus esittää, että tilapäistä suojelua saavat saisivat oikeuden yleistukeen 1.4.2027 alkaen.
Milloin yleistukea ei alenneta?
Työttömyyden perusteella maksettavaa yleistukea ei alenneta, jos
- työnhakijan äidinkieli on suomi, ruotsi tai saame
- työnhakija on osoittanut suomen tai ruotsin kielen taitonsa työvoimaviranomaisen määrittelemällä tavalla.
- työnhakija on suorittanut perusopetuksen tai lukion oppimäärän, ylioppilastutkinnon tai ammatillisia valmiuksia antavan tutkinnon suomeksi, ruotsiksi tai saameksi.
Yleistukea ei alenneta myöskään silloin, jos työnhakija ei pysty osoittamaan kielitaitoaan vammaisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi.
Milloin muutokset tulisivat voimaan?
Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2027, jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen.
Kerromme muutoksesta ja niiden aikataulusta tarkemmin, kun eduskunta on käsitellyt hallituksen esityksen.
Lue lisää: Hallitus esittää, että tilapäistä suojelua saavat saisivat oikeuden yleistukeen 1.4.2027 alkaen