Isät: Työpaikoilla suhtaudutaan perhevapaisiin myönteisesti, pitkistä vapaista puhuminen hankalampaa
Valtaosa isistä kokee vanhempainvapaan ottamisen puheeksi työpaikalla helpoksi. Kokemus riippuu osin vapaan pituudesta. Myös esihenkilöiltä ja työtovereilta saadaan usein kannustusta vapaan pitämiseen. Ammattiryhmien välillä on eroja, mutta kielteiset kokemukset ovat selvästi harvinaisempia.
Lähes yhdeksän kymmenestä (85 %) isästä kokee, että vanhempainvapaa on helppo ottaa puheeksi työpaikalla, ilmenee Perhevapaakysely 2025 -tutkimuksesta. Lähes puolet, 45 prosenttia, kertoo esihenkilön kannustaneen perhevapaan käyttämiseen ja 41 prosenttia saa kannustusta työtovereilta.
Kielteiset kokemukset ovat huomattavasti harvinaisempia. Viisi prosenttia isistä kertoo työtovereiden ja neljä prosenttia esihenkilön kommentoineen perhevapaalle jäämistä kielteiseen sävyyn. Kolme prosenttia kertoo työtehtäviensä tai asemansa heikentyneen ja yksi prosentti kertoo tulleensa irtisanotuksi perhevapaan takia.
– Tulokset kertovat ilahduttavasti siitä, että isien perhevapaisiin suhtaudutaan työpaikoilla pääosin myönteisesti. Työpaikan ilmapiirillä ja käytännöillä voi olla ratkaiseva merkitys sille, kuinka suuren roolin pienen lapsensa hoivavastuusta isä kokee voivansa ottaa, sanoo Kelan tutkija Anna Grahn.
Vuoden 2022 perhevapaauudistuksen jälkeen isien vanhempainvapaiden käyttö on kaksinkertaistunut, ja isät ovat kuluvan vuoden aikana käyttäneet noin 23 % vanhempainpäivärahapäivistä. Isien käyttämät vanhempainvapaat ovat myös pidentyneet. Uudistuksen tavoitteena oli lisätä tasa-arvoa sekä työelämässä että vanhemmuudessa.
Pidempi vapaa on hieman vaikeampi ottaa puheeksi, mutta yhteydessä kannustukseen työpaikalla
Vanhempainvapaan pituus on yhteydessä siihen, kuinka helpoksi isät kokivat vapaan puheeksi ottamisen työpaikalla. Enintään kolme viikkoa eli vain yhtä aikaa lapsen äidin kanssa, yleensä heti lapsen syntymän jälkeen, vapaata pitäneistä isistä 89 prosenttia koki vapaan puheeksi ottamisen helpoksi. Yli 6,5 kuukautta vapaata käyttäneistä vastaava osuus oli 76 prosenttia.
Tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, lisääkö työpaikan kannustus pitkien vapaiden käyttöä vai liittyvätkö molemmat esimerkiksi työpaikkojen erilaisiin perhevapaakulttuureihin.
– Se, että pidempi vapaa koetaan hieman vaikeammaksi ottaa puheeksi, voi kertoa siitä, etteivät isien pitkät vanhempainvapaat ole vielä kaikilla etenkään miesvaltaisilla työpaikoilla samalla tavalla vakiintunut käytäntö kuin lyhyet vapaat. Voi olla esimerkiksi epävarmuutta sen suhteen, miten sijaisjärjestelyt hoituvat, Grahn sanoo.
Esihenkilön kannustuksessa on eroja ammattiryhmien välillä
Esihenkilön kannustusta perhevapaiden käyttöön kokivat vähintään neljä kuukautta vapaita käyttäneistä muita useammin johtajina tai eritysasiantuntijatehtävissä toimivat isät. Heistä 56 prosenttia kertoi esihenkilön kannustaneen vapaan käyttämiseen.
– Tasa-arvoisempaa hoivavastuuta ja työelämää ei luoda vain lainsäädännöllä. Lopulta työpaikkojen perhevapaakäytännöt määrittävät pitkälle niitä reunaehtoja, joiden puitteissa isät ja perheet tekevät pienten lasten hoivaan liittyviä valintojaan, ja myös työyhteisön suhtautuminen on keskeistä, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Johanna Närvi.
Puheeksi ottamisessa ja työtovereilta saadussa kannustuksessa ammattiryhmien väliset erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä, mutta pääosin samansuuntaisia kuin erot esihenkilöiltä saadussa kannustuksessa.
– Tuloksien tulkinnassa on hyvä huomioida, että aineistossa on vain vanhempainvapaata käyttäneitä isiä ja korkeakoulutetut ovat hieman yliedustettuja. Vastaajat saattavat siis työskennellä keskimääräistä useammin sellaisissa työpaikoissa, joissa ollaan jo tottuneempia isien perhevapaisiin, Grahn pohtii.
Tutkimukseen vastasi yli 1 500 isää
Perhevapaakysely 2025 -tutkimus toteutettiin Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä vuoden 2025 lopulla. Se kohdennettiin 1–2-vuotiaiden lasten vanhemmille. Kyselyyn vastasi 1 556 isää ja 1 793 äitiä. Isien vastausaste oli 22 prosenttia ja äitien 36 prosenttia. Tämä tarkastelu perustuu 1 372 isän vastauksiin tutkimuskyselyssä.
Perhevapaakyselyn tuloksia julkaistaan laajemmin keväällä 2027.
Nykyisessä vanhempainvapaajärjestelmässä kummallakin vanhemmalla on 160 vanhempainvapaapäivää. Niistä enintään 63 päivää voi luovuttaa toiselle vanhemmalle tai vanhemman puolisolle.
Lisätiedot
Aihetta on käsitelty laajemmin Kelan tutkimusblogissa.