Kela-taksien kilpailutus käynnistyy koko maassa
Kela on käynnistänyt sairausvakuutuksesta korvattavien taksimatkojen ja -palveluiden kilpailutuksen koko maassa. Hankintailmoitukset on julkaistu 2.2.2026. Uusien sopimusten mukainen palvelu alkaa 1.1.2027.
Kela hakee jokaiselle kilpailutusalueelle kahta palveluntuottajaa, jotka vastaavat Kelan korvaamista taksimatkoista sekä suorakorvausmenettelyn kokonaisvastuullisesta hoitamisesta.
Jokainen maakunta muodostaa oman kilpailutusalueensa. Poikkeuksena Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat, jotka muodostavat yhdessä yhden kilpailutusalueen. Hankinta ei koske Ahvenanmaan maakuntaa.
Taksimatkojen suorakorvausmenettelyssä asiakkaalla on mahdollisuus valita, kummalta kilpailutusalueen palveluntuottajalta Kelan korvaama matka tilataan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että kaikki siltä tilatut suorakorvausmatkat hoidetaan tilauksen mukaisesti ja tarkoitukseen sopivalla kulkuneuvolla.
Hankinnan tavoitteena on turvata asiakkaiden yhdenvertainen ja luotettava pääsy terveydenhuoltoon riippumatta asuinpaikasta tai varallisuudesta.
Palvelun sisältö ja aikataulu
Palvelun tuottaminen alkaa 1.1.2027. Hankinnat toteutetaan kilpailutusalueittain käyttöoikeussopimuksina.
Kyseessä on kokonaispalvelu, joka kattaa
- taksimatkojen tilauksen, yhdistelyn ja välityksen
- kuljetuspalvelujen järjestämisen ja valvonnan
- maksuliikenteen ja raportoinnin.
Maksuliikenteessä käytetään Kelan sähköistä suorakorvausmenettelyä.
Palvelua on kehitetty aiemmista sopimuskausista siten, että esimerkiksi raportointiin sekä sähköisten tilaustapojen mahdollisuuksiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. Tavoitteena on sujuvampi tiedonkulku ja palvelukokonaisuus, joka vastaa paremmin asiakkaiden erilaisia asiointitarpeita.
Tarjousten jättäminen
Hankintailmoituksiin voi tutustua julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa. Tarjoukset tulee jättää viimeistään 23.3.2026 klo 13.00.
Maakuntien nykyiset palveluntuottajat hoitavat Kelan korvaamat taksimatkat nykyisten sopimusten mukaisesti vuoden 2026 loppuun saakka.