Puheenvuoro: Kelan Eepos-ohjelma tekee sosiaaliturvasta asiakkaille nykyistä sujuvampaa | Ajankohtaista | KelaSiirry sisältöön
Puheenvuoro

Puheenvuoro: Kelan Eepos-ohjelma tekee sosiaaliturvasta asiakkaille nykyistä sujuvampaa 

Julkaistu 2.9.2026

Miikka Saarteinen

Miikka Saarteinen on Kelan Eepos-kehittämisohjelman ohjelmajohtaja

 

Kela uudistaa etuuspalvelujaan laajassa Eepos-kehittämisohjelmassa, jonka tavoitteena on tehdä sosiaaliturvasta asiakkaille nykyistä sujuvampaa, ymmärrettävämpää ja paremmin eri elämäntilanteisiin sopivaa. Ohjelman toimeenpanon ensimmäinen vuosi on osoittanut, että Kelan valitsema strategia toimii ja tuottaa tuloksia. 

Eepos-ohjelman toimeenpano käynnistyi Kelassa elokuussa 2025. Ensimmäisen vuoden aikana olemme rakentaneet hankeorganisaation yhdessä strategisen kumppanin PwC:n kanssa ja samalla kehittäneet ensimmäisiä konkreettisia palveluja uuden tavoitearkkitehtuurin päälle. Merkittävä askel oli keväällä 2026 toteutunut yhden hakemuksen mallin käyttöönotto, minkä ansiosta yleistukea ja yleistä asumistukea haetaan nyt yhdellä hakemuksella. 

Kelan ja Eepoksen keskeinen tavoite on rakentaa palveluja asiakkaan elämäntilanteen eikä yksittäisten etuuksien näkökulmasta.

Yhden hakemuksen mallissa tämä näkyy siten, että asiakkaan ei tarvitse tuntea Kelan etuusjärjestelmää tai tietää tarkasti, mitä etuutta hänen tulisi hakea. Tavoitteena on ohjata asiakas mahdollisimman yksinkertaisesti niiden palvelujen piiriin, joita hänen tilanteessaan tarvitaan.

Samaa ajattelutapaa laajennamme vaiheittain myös muihin Kelan palveluihin. Pyrimme tulevaisuudessa tarjoamaan asiakkaalle nykyistä kokonaisvaltaisemman näkymän omaan tilanteeseensa ja hänelle kuuluviin etuuksiin.

Tiedon hyödyntämistä tehostettava

Toinen keskeinen tavoite on tiedon tehokkaampi hyödyntäminen. Haluamme vähentää asiakkaalta pyydettävien tietojen määrää hyödyntämällä nykyistä paremmin Kelan omia rekisteritietoja sekä muiden viranomaisten toimittamia tietoja silloin, kun lainsäädäntö sen mahdollistaa.

Asiakkaalle tämä tarkoittaisi sitä, että hän tarkistaa, että tiedot ovat oikein, mutta ei joudu toimittamaan niitä useaan kertaan eri yhteyksissä.

Samalla pyrimme lisäämään etuuskäsittelyn automaatiota. Kun osa hakemuksista voidaan käsitellä automaattisesti, myös päätökset saadaan asiakkaalle nopeammin.

Uudistus lupaa asiakkaalle sujuvampaa asiointia

Eepoksen toteutus on jaettu kymmeneen vaiheeseen, jotka etenevät osittain rinnakkain.

Ensimmäisessä vaiheessa rakennamme uuden toimintamallin teknologisen perustan sekä ensimmäiset etuuspalvelut. Tämän vaiheen on tarkoitus valmistua vuoden 2027 aikana.

Sen jälkeen uusia palveluja tuodaan käyttöön vaiheittain. Asiakkaat näkevät uudistuksen vaikutukset vähitellen sujuvampana asiointina, kun yhä suurempi osa Kelan etuuspalveluista siirtyy uuteen toimintamalliin.

Kahden tai kolmen vuoden kuluttua uudistus on edelleen laajasti käynnissä, mutta asiakkaat käyttävät jo merkittävästi nykyistä enemmän uuden sukupolven palveluja.

Digitaalinen suvereniteetti korostuu

Huoli digitaalisesta suvereniteetista on noussut yhä keskeisemmäksi teemaksi Euroopassa. Julkiselle toimijalle, kuten Kelalle, digitaalinen suvereniteetti tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että palvelujen tietoturva, tietosuoja ja toimintavarmuus voidaan turvata myös muuttuvassa geopoliittisessa tilanteessa.

Digitaalisen suvereniteetin voimassa olevat vaatimukset on huomioitu Eepoksessa jo hankintavaiheessa. Samalla seuraamme Kelassa aktiivisesti Euroopan unionissa valmisteltavia linjauksia ja arvioimme niiden vaikutuksia omiin ratkaisuihimme.

Kelan näkökulmasta keskeistä on varmistaa, että asiakkaiden tiedot ovat turvassa, palvelut toimivat luotettavasti ja toiminta täyttää sekä kansallisen että eurooppalaisen sääntelyn vaatimukset.

Digitaalinen suvereniteetti ei kuitenkaan ole pelkästään yksittäisen organisaation ratkaistavissa oleva kysymys. Se edellyttää laajaa yhteistyötä kansallisella ja eurooppalaisella tasolla sekä pitkän aikavälin suunnittelua siitä, miten eurooppalaisia digitaalisia valmiuksia vahvistetaan.

Tiedon laatu ratkaisee digitalisaation onnistumisen

Eepoksen onnistuminen riippuu teknologian lisäksi siitä, kuinka hyvin tietoa pystytään hyödyntämään.

Keskustelu digitalisaation esteistä keskittyy usein lainsäädäntöön, mutta yhtä tärkeä kysymys on tiedon laatu ja yhteentoimivuus. Vaikka tietoa olisi saatavilla, täyttä hyötyä ei saada, jos tiedot eivät ole rakenteeltaan yhteensopivia ja riittävän luotettavia tai laadukkaita.

Sosiaaliturvan toimeenpanossa tämä korostuu erityisesti, koska palvelut perustuvat useista lähteistä saatavaan tietoon. Mitä paremmin tieto liikkuu eri toimijoiden välillä ja mitä laadukkaampaa se on, sitä helpompi on rakentaa sujuvia, automatisoituja ja asiakaslähtöisiä palveluja.

Sama koskee myös tekoälyn hyödyntämistä. Tekoäly voi tuoda merkittäviä mahdollisuuksia, mutta sen tuottama hyöty riippuu viime kädessä siitä, kuinka laadukasta sen käyttämä tieto on.

Kohti asiakaslähtöisempää sosiaaliturvaa

Kun Eepos 2030-luvun alkupuolella valmistuu, Kela pystyy toimeenpanemaan sosiaaliturvaa nykyistä sujuvammin, tehokkaammin ja asiakkaan elämäntilanteesta käsin.

Tavoitteena ei ole vain uudistaa teknologiaa, vaan rakentaa palveluja, jotka helpottavat asiakkaiden arkea, vähentävät asioinnin monimutkaisuutta ja tukevat ihmisiä heidän erilaisissa elämäntilanteissaan.

***

Yksi Kelan ehdotuksista seuraavalle hallituskaudelle on purkaa digitalisaation esteitä ja edistää tiedon liikkuvuutta. Tutustu Kelan ehdotuksia lainsäädännön kehittämiseksi hallituskaudella 2027–2031

Sivu päivitetty 2.9.2026