Sosiaaliturvan muutokset ja tuottavuusohjelma leimasivat Kelan vuotta 2025
Kela toimeenpani vuonna 2025 laajoja sosiaaliturvan muutoksia ja kiristi samanaikaisesti omaa tuottavuusohjelmaansa. Kela maksoi etuuksia yhteensä 17,5 miljardia euroa, kerrotaan Kelan toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä.
Kela toimeenpani sosiaaliturvaan useita eduskunnan säätämiä, hallitusohjelmassa linjattuja muutoksia: esimerkiksi kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille päättyi, yleiseen asumistukeen palautettiin varallisuusharkinta ja opiskelijat siirtyivät yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin.
– Toimeenpanimme useita muutoksia sosiaaliturvaan ja valmistauduimme samalla tuleviin uudistuksiin, kuten toimeentulotuen uudistukseen ja yleistukeen. Muutokset edellyttivät Kelalta laajaa valmistelua, järjestelmäkehitystä ja henkilöstön osaamisen kehittämistä, sanoo Kelan vs. pääjohtaja Kari‑Pekka Mäki‑Lohiluoma.
Kela säästi toimintamenoistaan
Suomen talous- ja työllisyyskehitys jatkui vuonna 2025 heikkona, ja julkisen talouden säästöt kohdistuivat myös Kelaan. Hallitus oli edellyttänyt Kelalta jo aiemmin 45 miljoonan euron säästöjä toimintakuluista vuosina 2025–2027, ja se päätti lisäksi keväällä 50 miljoonan euron kertaluontoisesta valtionrahoituksen leikkauksesta. Samaan aikaan sosiaaliturvaan tehtiin merkittäviä muutoksia, jotka työllistivät Kelaa.
Rahoitusleikkausten vuoksi Kela kiristi tuottavuusohjelmaansa. Vuoden 2025 aikana toimitiloja lakkautettiin ja henkilöstöä vähennettiin siten, että kaikkien lähteneiden työntekijöiden tilalle ei palkattu uusia.
– Epävarmassa taloustilanteessa Kelan tehtävänä on pysyä vakaana ja ylläpitää luottamusta. Pystyimme Kelassa edelleen palvelemaan asiakkaitamme ja huolehtimaan suomalaisten sosiaaliturvasta, vaikka jouduimme säästövelvoitteiden vuoksi tiukoille. Kiitos tästä kuuluu etenkin sitoutuneelle ja ammattitaitoiselle henkilöstöllemme, Kari‑Pekka Mäki‑Lohiluoma sanoo.
Kelan strateginen muutosohjelma eteni
Kela jatkoi vuonna 2025 palvelujensa ja palvelukanaviensa kehittämistä. Asiakkaat asioivat tunnistautuneina OmaKelassa yhteensä 47,1 miljoonaa kertaa. Palvelupisteissä asioitiin noin puoli miljoonaa kertaa ja puhelinpalvelussa noin kaksi miljoonaa kertaa. Jotta asiakkaiden ei tarvitse jonottaa, suuri osa puheluista hoidetaan takaisinsoittopalvelun kautta.
Vuonna 2025 Kelan laaja Eepos-muutosohjelma eteni toteutusvaiheeseen. Muutosohjelmassa uudistetaan Kelan etuuskäsittelyn ja asioinnin palvelut sekä niiden vaatimat tietojärjestelmät ja alustat vuoteen 2032 mennessä. Uudistusten tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta ja sujuvoittaa etuuskäsittelyä.