Kela tarvitsee lisärahoitusta lasten ja nuorten neuropsykiatrisen kuntoutuksen turvaamiseksi
Lasten ja nuorten neuropsykiatrisen kuntoutuksen tarve on kasvanut voimakkaasti. Tämä tarkoittaa, että Kelan harkinnanvaraisiin kuntoutuspalveluihin saamat määrärahat eivät riitä kaikille kuntoutusta tarvitseville. Ilman lisärahoitusta määrärahat uhkaavat loppua kesken jo syksyllä 2023.
Kela on esittänyt harkinnanvaraisen kuntoutuksen järjestämiseksi lisärahoitusta, jotta lasten ja nuorten neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuspalvelut voidaan turvata.
– Olemme Kelassa hyvin huolissamme neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuspalveluja tarvitsevien lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvoinnista ja kuntoutumisesta, kuntoutuksen etuuspäällikkö Tuula Ahlgren sanoo.
Kyseiset kuntoutuspalvelut järjestetään rahoituksella, jonka eduskunta myöntää Kelalle vuosittain harkinnanvaraisiin kuntoutuspalveluihin. Jotta Kela voisi tukea neuropsykiatrisiin häiriöihin kuntoutusta tarvitsevien lasten ja nuorten arkea, opiskelua ja työelämään siirtymistä jatkossakin, Kela on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle lisärahoituksen saamista.
Kelan laskelmien mukaan lisärahoituksen tarve olisi kuluvalle vuodelle 8,5 milj. euroa, ensi vuodelle 8,9 milj. euroa, vuodelle 2025 8,2 milj. euroa ja vuosiksi 2026–2027 yhteensä 20 milj. euroa.
Lisärahoituksen tarve on tullut esille, kun kustannuksia on arvioitu uudelleen edellisten vuosien asiakasmäärien kehityksen, kilpailutettavien palvelujen hankkimiskustannusten ja tulevien vuosien indeksitarkistusten pohjalta.
Kela hankkii harkinnanvaraisen kuntoutuksen palvelut tarjouskilpailulla tai rekisteröitymismenettelyllä yksityisiltä kuntoutuksen palveluntuottajilta.
Asiakasmäärät ylittäneet odotukset
Kela on viime vuosina kehittänyt määrätietoisesti lasten ja nuorten neuropsykiatristen häiriöiden kuntoutuspalveluja.
LAKU-perhekuntoutus alkoi vuoden 2020 alussa, ja sen asiakasmäärä on kasvanut 2 vuodessa yli 100 %. Viime vuonna LAKU-perhekuntoutukseen osallistui 1 338 uutta asiakasta. LAKU-perhekuntoutus on tarkoitettu 5–15-vuotiaille, joilla on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD tai ADD), autismikirjon häiriön tai Touretten oireyhtymän diagnoosi.
Oma väylä -kuntoutus alkoi maaliskuussa 2021. Sen uusien asiakkaiden määrä kasvoi noin 60 % vuodesta 2021 vuoteen 2022. Viime vuonna Oma väylä -kuntoutukseen osallistui 2 156 uutta asiakasta. Oma väylä -kuntoutus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille ja aikuisille, joilla on diagnosoitu ADHD tai ADD tai autismikirjon häiriö ilman kognitiivisen kehityksen häiriötä.
Koska palvelujen asiakasmäärät ovat olleet ennakoitua suurempia, Kela on jo joutunut rajoittamaan kuntoutukseen pääsevien asiakkaiden määrää. LAKU-perhekuntoutukseen voidaan ottaa kuluvana vuonna 1 200 uutta asiakasta ja Oma väylä -kuntoutukseen 1 870 uutta asiakasta.
Kela järjestää harkinnanvaraisen kuntoutuksen varoilla myös perhekursseja lapsille, joilla on diagnosoitu aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) tai autismikirjon häiriö. Perhekurssien asiakaspaikoista yli 95 % täyttyi jo alkuvuoden aikana.
– Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että kaikille kuntoutuksen edellytykset täyttäville asiakkaille ei voida loppuvuodesta myöntää kuntoutusta, jos siihen kohdennetut määrärahat loppuvat. Tällöin asiakkaan kannattaa keskustella häntä hoitavan tahon kanssa muista kuntoutusvaihtoehdoista. Kelan kuntoutusta kannattaa hakea seuraavan vuoden alussa uudelleen, Ahlgren neuvoo.