Hallitus esittää muutoksia palkkatuettuun työhön, ansiopäivärahaan ja työttömyysturvan ikäsidonnaisiin poikkeuksiin | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia palkkatuettuun työhön, ansiopäivärahaan ja työttömyysturvan ikäsidonnaisiin poikkeuksiin

Julkaistu 5.3.2024

Hallitus esittää, että palkkatuettu työ ei pääsääntöisesti enää kerryttäisi työssäoloehtoa, ja että työttömyysturvan ikäsidonnaisista poikkeuksista luovuttaisiin. Lisäksi hallitus esittää, että ansiopäiväraha pienenisi työttömyyden pitkittyessä. Eduskunnan odotetaan hyväksyvän muutokset alkuvuodesta, ja ne tulisivat voimaan 2.9.2024.

Hallitus esittää, että palkkatukityö ei jatkossa pääsääntöisesti kerryttäisi lainkaan työssäoloehtoa, ja että työttömyysturvan ikäsidonnaisista poikkeuksista luovuttaisiin.

Lisäksi hallitus esittää ansiopäivärahan määrän porrastamista niin, että ansiopäiväraha pienenisi työttömyyden pitkittyessä.

Eduskunnan odotetaan hyväksyvän lakiesitykset muutoksista alkuvuodesta 2024. Kaikki muutokset tulisivat voimaan 2.9.2024.

Palkkatukityö ei pääsääntöisesti kerryttäisi enää työssäoloehtoa

Hallitus esittää, että palkkatuettu työ ei pääsääntöisesti enää kerryttäisi palkansaajan työssäoloehtoa. Nykyään 75 % palkkatuetusta työstä kerryttää työssäoloehtoa.

Palkkatuetun työn tekeminen kuitenkin pidentäisi työssäoloehdon tarkastelujaksoa.

Palkkatuettu työ kerryttäisi jatkossakin työssäoloehtoa, jos tarkoituksena on alentuneesti työkykyisen tai yli 60-vuotiaan pitkäaikaistyöttömän työllistäminen. Työssäoloehto alkaisi kertyä kuitenkin vasta 10 kuukauden työskentelyn jälkeen. Näissä tilanteissa palkkatuetusta työstä huomioitaisiin työssäoloehdon kertymistä laskettaessa 75 %.

Jos TE-palvelut asettaa asiakkaalle karenssitilanteessa työssäolovelvoitteen, työssäolovelvoite täyttyisi palkkatuetussa työssä nykyistä nopeammin. Lisäksi palkkatuettu työ voitaisiin ottaa kokonaisuudessaan huomioon laskettaessa työmarkkinatuen odotusaikaa. Nykyisin näissä tilanteissa otetaan huomioon vain se osa palkkatuetusta työstä, joka kerryttää työssäoloehtoa.

Muutokset tulisivat voimaan 2.9.2024. 

Palkkatuetusta työstä voitaisiin kuitenkin laskea työssäoloehtoon 75 % vielä sen jälkeenkin, jos työ on alkanut 1.9. tai aiemmin.

Työttömyystuen ikäsidonnaisista poikkeuksista luovuttaisiin

Hallitus esittää, että eräistä työttömyystuen ikäsidonnaisista poikkeuksista luovuttaisiin.

Esityksen mukaan palkansaajan työssäoloehtoa ei enää kertyisi työllistymistä edistävästä palvelusta.

Lisäksi TE-palveluilla ja kunnilla ei enää olisi velvollisuutta järjestää työllistymistä edistävää palvelua tai työmahdollisuutta niille ikääntyneille työttömille, joiden oikeus työttömyyspäivärahaan on päättymässä työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttymisen vuoksi.

Työttömyysturvan ikäsidonnaisista poikkeuksista luopuminen koskisi 57 vuotta täyttäneitä ja sitä vanhempia Kelan asiakkaita.

Muutokset tulisivat voimaan 2.9.2024. Muutokset eivät koske sellaista palkkatukityötä tai työllistymistä edistävää palvelua, joka on alkanut ennen lain voimaantuloa.

Ansiopäiväraha pienenisi työttömyyden jatkuessa

Hallitus esittää, että ansiopäivärahan määrää porrastettaisiin niin, että ansiopäiväraha pienenisi työttömyyden pitkittyessä.

Esityksen mukaan ansiopäivärahaa pienennettäisiin 20 %, kun sitä on maksettu 40 päivältä. Kun päivärahaa on maksettu 170 päivältä, sitä pienennettäisiin vielä 25 % alkuperäisestä määrästään.

Ansiopäivärahan määrää ei kuitenkaan voitaisi pienentää niin paljon, että se olisi pienempi kuin peruspäiväraha.

Työttömyyskassojen yhteistyöjärjestön tiedotteessa on esitetty esimerkkejä siitä, paljonko erisuuruiset ansiopäivärahat pienenisivät, jos hallituksen esitys hyväksytään.

Ansiopäivärahan muutokset tulisivat voimaan 2.9.2024. Ansiopäivärahan määrää ei porrasteta, jos päivärahakausi on alkanut ennen lain voimaantuloa.

Lisätietoja asiakkaille:

Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 29.2.2024: Hallitus esittää muutoksia ansioturvan porrastamiseen ja työssäoloehdon kertymiseen

HE 13/2024 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Kaikki tiedotteet sosiaaliturvan muutoksista on koottu Muutokset sosiaaliturvaan -sivulle.
 

Sivu päivitetty 5.3.2024