Hallitus suunnittelee yleistukea – mitä muutos tarkoittaa työttömille?
Hallitus suunnittelee Suomeen uutta yleistukea, joka yksinkertaistaisi sosiaaliturvaa. Jos eduskunta hyväksyy esityksen yleistuesta, yleistuki korvaa Kelan työmarkkinatuen ja peruspäivärahan vuonna 2026. Myöhemmin yleistukea on tarkoitus laajentaa niin, että se korvaisi myös muita tukia. Tämä artikkeli vastaa yleisimpiin kysymyksiin yleistuesta.
Yleistuki on Suomen sosiaaliturvajärjestelmään suunniteltu uusi taloudellinen tuki. Sen on tarkoitus yhdistää useita nykyisiä tukia yhdeksi tueksi.
Ensimmäisessä vaiheessa yleistuki korvaisi nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan vuonna 2026. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha siis lakkautettaisiin samalla.
Yleistukea maksettaisiin, jos työttömällä työnhakijalla ei olisi oikeutta ansiopäivärahaan tai hänen ansiopäivärahakautensa olisi päättynyt.
Myöhemmin yleistuki laajenisi asteittain ja tulisi sisältämään myös muita tukia, kuten nykyiset asumisen tuet.
Petteri Orpon hallitus on kirjannut yleistuen valmistelun hallitusohjelmaansa osaksi sosiaaliturvan uudistamista. Tavoitteena on saada aikaan yksi yleistuki, joka sisältäisi perusosan elämiseen, asumisosan asumiseen ja harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi.
Yleistuen tavoitteena on tehdä sosiaaliturvasta yksinkertaisempaa ja selkeämpää sekä parantaa työnteon kannattavuutta.
Eduskunta käsittelee yleistukea koskevaa lainsäädäntöä syksyllä 2025. Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen työttömyyden perusteella maksettavasta yleistuesta, yleistuki korvaa nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan ja Kela alkaa maksaa sitä työttömille alkuvuodesta 2026. Tarkka aikataulu varmistuu, kun eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen.
Kela viestii ennen yleistuen käyttöönottoa Työttömyys-sivuilla, miten muutos vaikuttaa työttömien asiakkaiden tilanteeseen.
Kyllä. Jos saat yleistuen käyttöönoton aikaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, sinut siirretään automaattisesti yleistuen saajaksi. Sinun ei tarvitse tehdä itse mitään. Kela tiedottaa asiakkaitaan yleistuesta Työttömyys-sivuilla ja ohjaa yleistuen hakemisessa OmaKelassa.
Yleistuen määrä on sama kuin nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan määrä eli 37,21 euroa päivässä (keskimäärin 800 euroa kuukaudessa) vuonna 2025.
Yleistuen perusmäärä ei siis muutu. Yleistuessa on kuitenkin tarveharkinta, joka voi vaikuttaa yleistuen määrään. Lue seuraavan kysymyksen vastauksesta, mitä se tarkoittaa.
Tarveharkinta tarkoittaa, että hakijan tulot vaikuttavat yleistuen määrään. Tarveharkinta on samanlainen käytäntö kuin nykyisessä työmarkkinatuessa.
Säästöt tai omaisuus, kuten yleistuen hakijan auto tai asunto, eivät vaikuta yleistuen määrään.
Yleistuen tarveharkinnan tuloraja on 311 e/kk. Voit saada tuloja tähän tulorajaan asti ilman, että ne vaikuttavat tukeesi.
Jos saat pääomatuloja tai muita kuin palkkatuloja yli 311 e/kk, näistä tuloista puolet vähennetään yleistuesta.
Seuraavat tulot voivat pienentää yleistuen määrää:
- pääomatulot, kuten
- vuokratulot
- osinkotulot
- korkotulot
- myyntivoitot
- muut kuin palkkatulot, kuten
- omaishoidon tuki
- perhehoitajan palkkiot
- tekijänoikeuskorvaukset
- osittainen varhennettu vanhuuseläke.
Osa tuista ei vaikuta yleistuen määrään. Näitä ovat esimerkiksi lapsilisä, elatusapu, toimeentulotuki, asumistuki ja vammaistuki.
Jos asut vanhempiesi kanssa, myös heidän tulonsa voivat vaikuttaa saamasi yleistuen määrään.
Yleistukesi ei kuitenkaan pienene, jos vanhempiesi tulot ovat yhteensä enintään 2 500 euroa kuukaudessa. Jokainen vanhempiesi huollettavana oleva, samassa taloudessa asuva alaikäinen lapsi nostaa tätä tulorajaa 106 eurolla kuukaudessa.
Jos vanhempiesi tulot ovat yhteensä yli 2 500 euroa, yleistuesta vähennetään puolet tulorajan eli 2 500 euroa ylittävästä summasta. Saat kuitenkin aina vähintään 35 prosenttia yleistuesta.
Kyllä voit. Jos saat palkkaa, yleistuki sovitellaan yhteen työtulojesi kanssa – samalla tavalla kuin työttömyystuessa nykyisin.
Yleistuen sovittelu tarkoittaa, että tuki pienenee asteittain tulojen kasvaessa. Jos teet työttömänä osa-aikatyötä, saamaasi palkkaa ei vähennetä yleistuesta kokonaan. Saamastasi bruttopalkasta vain puolet vähennetään yleistuesta.
Jos saat palkkaa esimerkiksi 1 000 euroa kuukaudessa, yleistuen määrä pienenee 500 euroa. Palkan ansiosta kokonaistulosi ovat silti 500 euroa enemmän kuin pelkkä yleistuki.
Jos työttömyytesi jatkuu pitkään, alkaa yleistukeen liittyvä aktivointijakso. Jakson aikana työllisyyspalvelut järjestää sinulle työnhakukeskusteluja kasvokkain ja arvioi yksilöllisesti palvelujen tarvettasi. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä ja auttaa sinua löytämään polku työhön tai koulutukseen.
Jos olet alle 25-vuotias, aktivointijakso alkaa 8 kuukauden työttömyyden jälkeen. Jos olet yli 25-vuotias, se alkaa 1,5 vuoden työttömyyden jälkeen.
Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jota voi hakea silloin, kun kaikki muut tulot ja varat sekä muut tuet eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Viimesijainen tuki tarkoittaa sitä, että sinun täytyy hakea ensin kaikki muut etuudet, joihin sinulla saattaa olla oikeus, kuten esimerkiksi ansiopäiväraha, yleistuki ja asumisen tuet.
Yleistukea sen sijaan maksettaisiin työttömyyden perusteella työttömälle työnhakijalle, jolla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan. Yleistukea voisi saada vain, jos on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi.
Jos olet alle 25-vuotias työtön eikä sinulla ole ammatillista tutkintoa tai korkeakoulututkintoa, sinun täytyy hakea opiskelemaan keväällä, jotta voit saada yleistukea. Käytäntö on samanlainen kuin työttömyystuessa nykyisin. Voit lukea sen kokonaisuudessaan työttömyystuen sivulta.
Lisäksi yleistukeesi tulee 21 viikon eli noin 5 kuukauden odotusaika kuten työmarkkinatuessa nykyisin.
Jos olet alle 18-vuotias työtön, voit saada yleistukea näissä tapauksissa:
Olet 17-vuotias, ja sinulla on ammatillinen tutkinto.
Olet 17-vuotias ja suorittanut lukion ja osallistut työllistymistä edistävään palveluun.
Alle 17-vuotiaat eivät voi saada yleistukea.
Jos sinulla ei ole ammatillista koulutusta tai korkeakoulututkintoa, voit saada yleistukea vasta 21 viikon eli noin 5 kuukauden odotusajan jälkeen. Odotusaika on samanlainen kuin työmarkkinatuessa nykyisin. Odotusaika koskee kaikenikäisiä työnhakijoita.
Sinulla voi olla oikeus yleistukeen, jos lopetat yritystoimintasi. Kotikuntasi työllisyyspalvelut (tyomarkkinatori.fi) ja KEHA-keskus tutkivat tilanteesi ja antavat siitä lausunnon Kelalle.
Voit saada yleistukea myös, jos yritystoimintasi on sivutoimista. KEHA-keskus kuitenkin arvioi ensin, onko yritystoimintasi päätoimista vai sivutoimista. Jos yritystoimintasi on KEHA-keskuksen mukaan päätoimista, et voi saada yleistukea.
Jos aloitat yritystoiminnan työttömänä, Kela voi maksaa sinulle yleistukea 4 kuukauden ajan. Yleistuki sovitellaan silloin yhteen niiden tulojen kanssa, joita saat samaan aikaan yritystoiminnasta. 4 kuukauden jälkeen KEHA-keskus arvioi, onko yritystoimintasi sivu- vai päätoimista. Jos se on päätoimista, et voi enää saada yleistukea.
Yleistukea voi hakea alkuvuodesta 2026. Tarkka aikataulu varmistuu, kun eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen.
Yleistuen myöntää ja maksaa Kela, ja sitä haetaan OmaKelassa. Yleistukea haetaan menneeltä ajalta, kuten työttömyystukea nykyisin.
Yleistuki ja Kelan yhden hakemuksen malli ovat eri asioita.
Yleistuki yhdistää sosiaalitukia. Yhden hakemuksen malli sen sijaan tekee tukien hakemista yksinkertaisempaa.
Yhden hakemuksen malli on kirjattu Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan. Mallissa Kelan asiakas voi hakea useita tukia yhdellä hakemuksella.
Yhden hakemuksen mallin ensimmäinen vaihe on asumis- ja työttömyystuen yhteinen hakemus. Yhteisen hakemuksen tarkoitus on sujuvoittaa asiointia ja vähentää hakemiseen liittyvää työtä.
Hakemukseen täydentyy automaattisesti asiakkaan tietoja, jotka tulevat Kelan käyttämistä tietojärjestelmistä. Asiakkaalta kysytään vain välttämättömät tiedot. Myöhemmin yhteistä hakemusta on tarkoitus kehittää niin, että sillä on mahdollista hakea myös muita tukia.
Asumis- ja työttömyystuen yhteinen hakemus on tarkoitus ottaa käyttöön viimeistään yleistuen käyttöönoton yhteydessä.
Sinun ei tarvitse tehdä mitään, koska yleistukea ei voi vielä hakea. Lakiesitys yleistuesta on lausuntokierroksella ja tulee eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä 2025. Kela viestii ennen yleistuen käyttöönottoa Työttömyys-sivuilla, miten muutos vaikuttaa työttömien asiakkaiden tilanteeseen.