Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2024 | KelaSiirry sisältöön
Tiedote

Muutoksia Kelan etuuksiin vuonna 2024

Julkaistu 20.12.2023

Vuonna 2024 Kelan etuuksien määriin ja ehtoihin tulee tavallista enemmän muutoksia. Osa muutoksista tulee voimaan vuoden alussa ja osa myöhemmin vuoden 2024 aikana.

Kelan maksamiin eläkkeisiin, vammaistukiin, toimeentulotukeen ja sotilasavustukseen tulee vuoden alussa 5,9 %:n indeksikorotus. Myös elatustukea korotetaan. Muihin etuuksiin ei tehdä indeksikorotusta.

Työttömyysturvaa leikataan. Alaikäisen lapsen huoltajille on maksettu työttömyysturvan lapsikorotusta, ja se pienenee vuoden alussa, kun vuonna 2023 maksettu väliaikainen korotus päättyy. Lapsikorotus poistuu kokonaan 1.4.2024. Lisäksi työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistuu 1.4.2024, minkä jälkeen kaikki työttömyysaikana ansaitut tulot pienentävät tukea.

Yleisen asumistuen määrää leikataan. Muutos vaikuttaa asumistuen tarkistuksiin ja uusiin asumistukipäätöksiin, jotka Kela tekee 1.4.2024 alkaen. Yleisen asumistuen maksaminen omistusasuntoihin päättyy 31.12.2024.

Lapsilisiin ja opintotuen huoltajakorotukseen tulee korotuksia vuoden alussa ja huhtikuussa. Opintolainan valtiontakauksen määrät suurenevat elokuussa.

Lääkekorvauksien vuosiomavastuu eli niin sanottu lääkekatto suurenee 626,94 euroon vuodessa. Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset suurenevat. 

Tässä tiedotteessa käydään tarkemmin läpi ne sosiaaliturvan muutokset, joista eduskunta on tehnyt päätöksen syysistuntokaudella. Vuodelle 2024 on vireillä myös muita muutoksia, jotka tulevat eduskunnan käsittelyyn ensi keväänä (esimerkiksi vuorottelukorvauksen ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen elokuussa ja lisää muutoksia työttömyysturvaan syyskuussa).

Perhe-etuuksiin muutoksia

Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan sekä erityishoitorahan vähimmäismäärä on vuonna 2024 sama kuin vuonna 2023 eli 31,99 e/pv. Myös lastenhoidon tukien euromäärät pysyvät ennallaan indeksijäädytyksen takia.

Monilapsisten perheiden lapsilisiin tulee korotus 1.1.2024 alkaen. Perheen neljännestä lapsesta maksettavan lapsilisän määrä suurenee 10 eurolla 173,24 euroon kuukaudessa. Viidennestä ja jokaisesta seuraavasta lapsesta maksettava lapsilisä suurenee niin ikään 10 eurolla 192,69 euroon kuukaudessa. Alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaa lapsilisää korotetaan 26 eurolla kuukaudessa 1.4.2024 alkaen.

Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen määrä suurenee 5 eurolla 73,30 euroon kuukaudessa 1.1.2024 alkaen.

Elatustukea ja elatusapua korotetaan elinkustannusindeksin mukaan 4,84 %. Täysimääräinen elatustuki on vuonna 2024 jokaisesta lapsesta 196,02 e/kk (aiemmin 186,97 e/kk e/kk).

Myös elatusapuvelan maksuvapautuksen tulorajat muuttuvat. Elatusvelvollinen voi saada jatkossa maksuvapautuksen, jos hänen tulonsa ovat enintään 1 324,57 e/kk. Tulorajaa korotetaan jokaisesta alaikäisestä lapsesta 331,15 e/kk. Aiemmin määrät olivat 1 263,43 e/kk ja 315,86 e/kk.

Muutoksia opintotukeen ja terveydenhoitomaksun eräpäiviin

Opintolainan valtiontakauksen määrät suurenevat. Jatkossa yli 18-vuotiaat toisen asteen opiskelijat ja korkeakouluopiskelijat voivat saada opintolainaa 850 e/kk. Alle 18-vuotiaat toisen asteen opiskelijat taas voivat saada opintolainaa 400 e/kk.

Opintorahaan ei tehdä indeksikorotusta ja sen määrä pysyy ennallaan. Esimerkiksi itsenäisesti asuvalla 18-vuotiaalla opiskelijalla opintorahan määrä on 279,38 e/kk.

Opintorahan huoltajakorotuksen määrä kuitenkin suurenee yhteensä 30 eurolla. Huoltajakorotuksessa on ollut määräaikaisesti vuoden 2023 ajan 10 euron korotus, joten käytännössä määrä suurenee 20 eurolla. Uusi huoltajakorotuksen määrä on 141,63 e/kk.

Korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksun eräpäivät muuttuvat. Kevätlukukauden uusi eräpäivä on 15.3., jos opiskelija ilmoittautuu läsnä olevaksi viimeistään 31.1. Syyslukukauden uusi eräpäivä taas on 15.11., jos opiskelija ilmoittautuu läsnä olevaksi viimeistään 30.9. Terveydenhoitomaksun määrä pysyy samana kuin vuonna 2023 eli 36,80 euroa lukukaudessa.

Lue lisää tiedotteesta

Työttömyysturvaan monia muutoksia

Kelan maksaman työmarkkinatuen ja peruspäivärahan ehtoihin tulee muutoksia, joista osa astuu voimaan vuoden 2024 alussa ja osa myöhemmin vuoden aikana.

Heti vuoden alussa tulee voimaan muutoksia, jotka vaikuttavat työttömyysturvan alkamisaikaan. Työttömyysturvan omavastuuaika pitenee viidestä seitsemään päivään. Työttömyysturvassa otetaan käyttöön myös palkkatyöstä saatavan lomakorvauksen jaksotus.

Työttömyysturvan 300 euron kuukausittainen suojaosa poistuu 1.4.2024. Suojaosa tarkoittaa sitä rahamäärää, jonka työttömyysturvaa saava voi ansaita ilman, että se vähentää työttömyysturvaa.
Muutoksesta huolimatta osa-aikaisen työn tekeminen on jatkossakin taloudellisesti kannattavaa.

Lisäksi palkansaajan työssäoloehto muuttuu 2.9.2024 alkaen. Työssäoloehto pitenee nykyisestä noin 6 kuukaudesta 12 kuukauteen. Työssäoloehto alkaa kertyä kalenterikuukauden aikana maksetun palkkatulon perusteella. Työssäoloehtoa kertyy aina yksi kuukausi, jos palkkatuloja on kalenterikuukauden aikana vähintään 930 euroa.

Työssäoloehtoa voi jatkossa kertyä myös puolikkaita kuukausia silloin, kun palkkatuloja on kalenterikuukauden aikana vähintään 465 mutta alle 930 euroa. Työssäoloehdon ei jatkossakaan tarvitse kertyä yhtäjaksoisesta työstä, vaan tarkastelujakso on edelleen 28 kuukautta.

Työttömyysturvan lapsikorotukset poistuvat

Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrään ei tehdä korotuksia vuonna 2024. Niiden määrä on siis sama kuin vuonna 2023, eli 37,21 e/pv.

Myös työttömyysetuuden korotusosa pysyy samana kuin nyt eli korotusosa on 5,29 e/pv.

Työttömyysturvan lapsikorotukset pienenevät vuoden alussa. Lapsikorotuksiin tehtiin vuonna 2023 määräaikainen 20 %:n korotus, joka päättyy 31.12.2023.

Lapsikorotusten määrät 1.1.–31.3.2024 ovat:

  • yhdestä lapsesta 5,84 e/pv (aiemmin 7,01 e/pv)
  • kahdesta lapsesta yhteensä 8,57 e/pv (aiemmin 10,29 e/pv)
  • kolmesta tai useammasta lapsesta yhteensä 11,05 e/pv (aiemmin 13,26 e/pv).

Työmarkkinatuen, peruspäivärahan ja liikkuvuusavustuksen lapsikorotukset poistuvat kokonaan 1.4.2024.

Lue lisää tiedotteesta

Yleinen asumistuki pienenee

Yleiseen asumistukeen tulee leikkauksia, jotka pienentävät asumistuen määrää vuonna 2024. Suurin osa muutoksista tulee voimaan 1.4.2024.

Yleisen asumistuen perusomavastuuosuus kasvaa 42 %:sta 50 %:iin. Perusomavastuu on jatkossa 50 % niistä tuloista, jotka ylittävät yleisen asumistuen tulorajojen alarajan.

Yleisen asumistuen korvausprosentti pienenee nykyisestä 80 %:sta 70 %:iin hyväksyttävien asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta. Muutoksen jälkeen tuki korvaa nykyistä pienemmän osan ruokakunnan asumismenoista.

Yleisen asumistuen 300 euron ansiotulovähennys poistuu. Ansiotulovähennyksen poistuminen pienentää ruokakunnan asumistukea, jos ruokakunnan jäsenillä on palkkatuloja, elinkeinotoiminnan tuloja tai maatalouden tuloja.

Helsingissä huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärä pienenee. Yleisessä asumistuessa huomioon otettavien enimmäisasumismenojen kuntaryhmät 1 ja 2 yhdistetään ja enimmäisasumismenot otetaan huomioon nykyisen kuntaryhmä 2:n mukaisesti. Kuntaryhmään 1 on kuulunut vain Helsinki, joka siis yhdistetään nyt samaan ryhmään muun pääkaupunkiseudun kanssa.

Muutokset vaikuttavat asumistuen tarkistuksiin ja uusiin myönteisiin asumistukipäätöksiin, jotka Kela tekee 1.4.2024 alkaen.

Lue lisää tiedotteesta

Yleisen asumistuen lämmitysmenojen korotukset päättyvät vuoden 2023 lopussa

Yleiseen asumistukeen tehtiin vuoden 2023 alussa inflaation ja sähkön hinnan nousun takia ylimääräisiä korotuksia, jotka ovat voimassa vuoden 2023 loppuun asti. Korotukset vaikuttavat siihen, paljonko menoja yleisessä asumistuessa hyväksytään lämmitysmenoiksi. Korotusten voimassaolo päättyy 31.12.2023.

Vuonna 2024 yleisessä asumistuessa hyväksytään erikseen maksettavina lämmityskustannuksina yleensä 46 e/kk, jos ruokakunnassa on yksi henkilö (vuonna 2023 yleensä 66 e/kk).

Jos ruokakuntaan kuuluu useampi henkilö, lämmityskustannuksiin lisätään yleensä 16 e/kk jokaista lisähenkilöä kohden (vuonna 2023 yleensä 22 e/kk).

Myös omakotitalojen hoitomenonormit muuttuvat vuonna 2024. Esimerkiksi yhden hengen ruokakunnalla omakotitalossa hoitomenoiksi lasketaan yleensä 107 e/kk (vuonna 2023 yleensä 155 e/kk).

Omistusasuntoon ei saa enää yleistä asumistukea vuonna 2025

Yleistä asumistukea ei makseta omistusasunnon asumismenoihin enää 1.1.2025 alkaen. Vuoden 2024 joulukuu on siis viimeinen kuukausi, jolta yleistä asumistukea voi vielä saada omistusasuntoon.

Muutos ei koske asumisoikeusasuntoja eikä osaomistusasuntoja. Asumisoikeusasunnon asumismenoiksi ei kuitenkaan jatkossa enää hyväksytä asuntolainan korkoja. Muutos tulee voimaan 1.1.2025 alkaen.

Toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin tulee muutos ja tuen perusosaan tehdään indeksikorotus

Toimeentulotuessa hyväksyttäville asumismenoille on asetettu kuntakohtaiset enimmäismäärät. Kela voi hyväksyä enimmäismäärää suuremmat menot, jos asiakkaalla on siihen erityinen peruste. 1.4.2024 tulee voimaan lainmuutos, joka tiukentaa sitä, mitkä luetaan erityisiksi perusteiksi.

Perustoimeentulotukea korotetaan 1.1.2024 kansaneläkeindeksin mukaisesti 5,9 %:lla. Tämä tarkoittaa, että yksinasuvan perusosa nousee 32,60 eurolla 587,71 euroon kuukaudessa. Lasten perusosiin vuoden 2023 ajaksi tehty määräaikainen 10 %:n korotus päättyy kuitenkin 31.12.2023. Näin ollen lasten perusosat pienenevät vuonna 2024 indeksikorotuksesta huolimatta.

Lue lisää tiedotteesta

Korotuksia eläkkeisiin

Vuonna 2024 täysimääräinen kansaneläke on yksin asuvalle 775,70 e/kk ja parisuhteessa elävälle 692,54 e/kk (aiemmin 732,67 e/kk ja 654,13 e/kk).

Takuueläkkeen täysi määrä on ensi vuonna 976,59 e/kk (aiemmin 922,42 e/kk).

Myös muihin eläkkeisiin tulee 5,9 %:n indeksikorotus. Vuonna 2024 lesken alkueläke on 383,30 e/kk ja jatkoeläkkeen perusmäärä 120,06 e/kk. Lapseneläkkeen perusmäärä on 70,53 e/kk.

Eläkeläisen saama lapsikorotus alle 16-vuotiaasta huollettavasta lapsesta on 25,92 e/kk.

Jatkossa työkyvyttömyyseläkkeen ja takuueläkkeen saaja voi ansaita aikaisempaa enemmän ilman, että työkyvyttömyyseläke täytyy jättää lepäämään. Työkyvyttömyyseläkkeen ohella voi vuonna 2024 ansaita 976,59 e/kk ilman, että se vaikuttaa työkyvyttömyyseläkkeen tai takuueläkkeen maksun jatkumiseen.

Korotuksia rintamalisään

Rintamalisän määrä 1.1.2024 alkaen on 146,28 e/kk, ja ylimääräisen rintamalisän täysi määrä on yksin asuvalle 300,97 e/kk ja parisuhteessa elävälle 263,55 e/kk.

Rintamalisän sekä ulkomaille maksettavan rintamalisän määrät suurenevat eduskuntaryhmien tekemän ehdotuksen mukaisesti 200,01 euroon kuukaudessa. Korotukset tulevat voimaan 1.5.2024 alkaen.

Eläkkeensaajan asumistuen indeksi jäädytetään

Eläkkeensaajan asumistuen kansaneläkeindeksiin sidotut määräytymisperusteet pysyvät samoina kuin vuonna 2023.  Myöskään lämmitys-, vesi- ja kunnossapitokustannuksia ja asumismenojen enimmäismääriä ei tarkisteta vuonna 2024, vaikka niistä säädetään normaalisti vuosittain asetuksella.

Omistusasunnon asumismenoihin voi edelleen saada eläkkeensaajan asumistukea, jos edellytykset muuten täyttyvät. Myöskään eläkkeensaajan asumistuen korvausprosentti (85 %) tai lisäomavastuuprosentti (41,3 %) eivät muutu.

Korotuksia vammaisetuuksiin

Vammaistuet suurenevat indeksitarkistusten takia 1.1.2024 alkaen:

Alle 16-vuotiaan vammaistuki ja 16 vuotta täyttäneen vammaistuki

  • perusvammaistuki 108,89 e/kk (aiemmin 102,85 e/kk)
  • korotettu vammaistuki 254,10 e/kk (aiemmin 240 e/kk)
  • ylin vammaistuki 492,71 e/kk (aiemmin 465,38 e/kk)

Eläkettä saavan hoitotuki

  • perushoitotuki 83,34 e/kk (aiemmin 78,72 e/kk)
  • korotettu hoitotuki 181,56 e/kk (aiemmin 171,49 e/kk)
  • ylin hoitotuki 383,92 e/kk (aiemmin 362,62 e/kk)
  • veteraanilisä 125,79 e/kk (aiemmin 118,81 e/kk)

Lääkekorvauksien vuosiomavastuu suurenee

Lääkekorvauksien vuosiomavastuu eli niin sanottu lääkekatto on ollut 592,16 euroa vuosina 2022 ja 2023. Se suurenee 626,94 euroon vuonna 2024.

Vuosiomavastuu on asiakkaan itse maksamien korvattujen lääkekustannusten vuosittainen yläraja, jonka ylittymisen jälkeen asiakkaalla on oikeus lisäkorvaukseen. Tällöin jokaisesta korvattavasta valmisteesta täytyy maksaa vain 2,50 euron omavastuu ostoa kohden.  Lisäkorvauksella pyritään siihen, että lääkekustannukset eivät nousisi kohtuuttoman suuriksi.

Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvaukset suurenevat

Vuonna 2024 Kela korvaa asiakkaalle yksityisen yleis- ja erikoislääkärin vastaanottokäynnistä 30 euroa ja etävastaanotosta 25 euroa nykyisen 8 euron sijaan. Samalla hammaslääkärin tekemän suun perustutkimuksen korvaus suurenee 15,50 eurosta 30 euroon.  Myös psykiatrin vastaanottokäynnistä ja hoidosta maksettavat korvaukset kasvavat. Korvaus psykiatrin vastaanotosta on 30–40 euroa vastaanoton kestosta riippuen.

Sairaanhoitokorvausten määrät on julkaistu taksaluettelossa.

Lue lisää tiedotteesta

Sairauspäiväraha ja kuntoutusraha pysyy ennallaan

Sairauspäivärahan ja kuntoutusrahan vähimmäismäärä on indeksijäädytyksen takia vuonna 2024 sama kuin vuonna 2023 eli 31,99 e/pv.

Nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavan kuntoutusrahan määrä pienenee

1.1.2024 alkaen nuoren kuntoutusrahan ja ammatillisen kuntoutuksen ajalta maksettavan kuntoutusrahan vähimmäismäärä pienenee samaan tasoon kuin muussa kuntoutuksessa eli 31,99 euroon arkipäivältä. Vähimmäismäärä maksetaan niille henkilöille, joiden tulot ovat pienet tai joilla niitä ei ole lainkaan.

Jatkossa kuntoutusraha määräytyy kuntoutuksen lajista riippumatta samoin perustein myös silloin, jos kuntoutusrahan määrä on suurempi kuin vähimmäismäärä.

Potilasdirektiivin mukaista ennakkolupaa ei oteta käyttöön

Laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta muuttui 1.5.2023. Lakimuutoksen myötä vuoden 2024 alussa oli tarkoitus ottaa käyttöön uusi potilasdirektiivin mukainen ennakkolupa. Se tarkoittaa menettelyä, jossa asiakkaan on tietyissä tilanteissa haettava ennakkolupaa ulkomailla annetun sairaanhoidon korvaamiseksi. Suomen terveydenhuollon palveluvalikoimassa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole sellaisia toimenpiteitä, jotka mahdollistaisivat potilasdirektiivin mukaisen ennakkoluvan käyttöönoton.

Lue lisää tiedotteesta.

Uusia kuntoutuspalveluita alkaa

1.2.2024 alkaa uusi mielenterveyskurssi 16–29-vuotiaille nuorille, joilla on diagnosoitu lievä tai keskivaikea masennus tai ahdistuneisuushäiriö, joka rajoittaa työ- tai opiskelukykyä. Nuoren elo -kurssi järjestetään osin kasvokkaisena kuntoutuksena ja osin etäkuntoutuksena.

1.3.2024 alkaen Kela kokeilee uutta ryhmäkuntoutusta 18–68-vuotiaille henkilöille, jotka sairastavat diabetesta tai uniapneaa. Noin 90 asiakasta pääsee kokeilemaan Muutoksen voima -ryhmäkuntoutusta, jossa keskitytään myönteisten elintapamuutosten tukemiseen.

1.9.2024 alkaa uusi kuntoutuskurssi tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastaville. Tules-etäkuntoutuskurssi on Kelan ensimmäinen moniammatillinen kuntoutuspalvelu, joka järjestetään kokonaan etäkuntoutuksena.

Suomessa työskentelevän sosiaaliturvan ansioraja ei muutu vuodenvaihteessa

Ulkomailta Suomeen tuleva työntekijä voi saada Kelan maksamia etuuksia. Oikeus etuuksiin alkaa, jos ansaitsee vähintään 800,02 e/kk eli ansiotuloraja on sama kuin vuonna 2023. Tuloraja vastaa työttömyysturvan peruspäivärahan kuukausimäärää. Kelan etuuksia voi saada niiltä kuukausilta, joilta tuloraja ylittyy.

Lisätietoa asiakkaille

 

Sivu päivitetty 22.2.2024