Vastaanottokeskukset voivat pian ottaa Kelan etuustietopalvelun käyttöönsä
Vastaanottokeskukset voivat pian ottaa käyttöönsä Kelan etuustietopalvelu Kelmun, josta keskusten työntekijät voivat tarkistaa asiakkaidensa etuustietoja. Kela ja Maahanmuuttovirasto haluavat yhdessä parantaa tiedonvaihtoa yhteisten asiakkaiden auttamiseksi. Kokosimme ohjeen vastaanottokeskuksille siitä, miten palvelun käytön voi aloittaa.
Vastaanottokeskusten työntekijät ovat tähän asti voineet tarkistaa asiakkaansa tietoja Kelasta esimerkiksi soittamalla. Lokakuun lopussa vastaanottokeskukset voivat ottaa käyttöönsä Kelan etuustietopalvelu Kelmun, jolloin tietoja voi alkaa tarkistaa sähköisesti. Palvelun käyttö sujuvoittaa ammattilaisten työtä yhteisen asiakkaan asioiden hoitamisessa. Myös asiakas hyötyy, kun tietoja ei tarvitse itse kuljettaa viranomaiselta toiselle.
Etuustietopalvelu Kelmu on tarkoitettu vastaanottorahahakemuksia käsitteleville työntekijöille. Heillä on lakiin perustuva oikeus saada tietoja Kelasta. Kelmusta näkee esimerkiksi, onko asiakkaan oikeus Kelan etuuksiin ratkaistu, mitä etuuksia asiakas on hakenut ja miten pitkään hakemus on ollut vireillä. Lisäksi palvelusta näkee, mitä etuuksia asiakas jo saa sekä milloin ja miten paljon etuutta maksetaan.
Etuustietopalvelu Kelmun avaaminen vastaanottokeskuksille on osa Kelan ja Maahanmuuttoviraston eli Migrin yhteistyötä, jolla tiedonvaihto viranomaisten välillä paranee. Migri on jo aiemmin mahdollistanut Kelan ratkaisutyöntekijöiden pääsyn omiin tietojärjestelmiinsä, jotta Kelan ratkaisutyöntekijät voivat tarkistaa, saako asiakas toimeentulotuessa huomioitavaa vastaanottorahaa.
Sopimus ja Suomi.fi-valtuudet ensin kuntoon
Etuustietopalvelu Kelmun käyttö perustuu sopimukseen Kelan kanssa. Sopimukset tehdään organisaatiokohtaisesti, ennen kuin vastaanottokeskukset voivat ottaa palvelun käyttöönsä. Lisäksi vastaanottokeskusten työntekijät tarvitsevat kirjautumiseen vahvan sähköisen tunnistautumistavan sekä oman organisaationsa antaman Suomi.fi-valtuuden.
Ohje vastaanottopalveluja järjestäville organisaatioille:
- Pyydä sopimuspohja sähköpostitse osoitteesta tiedonvalitys@kela.fi. Sopimus täytyy solmia, ennen kuin vastaanottokeskus voi ottaa etuustietopalvelun käyttöönsä.
- Tarkista, onko omalla organisaatiollasi tarvittava valtuutusoikeus. Suomi.fi-valtuuden nimi on Etuustietojen katselu ja maksuvaatimusten rekisteröinti.
- Hae tarvittaessa valtuutusoikeus Digi- ja väestötietovirastolta henkilölle, joka toimii organisaatiossa valtuuttajana. Lue lisää valtuutusoikeuden hakemisesta.
- Jos olet valtuuttaja, anna Suomi.fi-valtuus niille vastaanottokeskuksen työntekijöille, joilla on lakiin perustuva oikeus tarkistaa tietoja. Lue lisää asiointivaltuuksien antamisesta.
- Muista, että valtuuden saa antaa vain niille työntekijöille, joilla on oikeus tietoihin. Lue lisää tiedonsaantioikeuksista ja tietojen luovuttamisesta.
- Jos työntekijä vaihtaa työpaikkaa tai jos hänen työtehtävänsä muuttuvat niin, että oikeutta tietoihin ei enää ole, valtuuttajan täytyy mitätöidä työntekijän Suomi.fi-valtuus.
- Jaa vastaanottokeskuksen työntekijöille ohjeet palvelun käytöstä ja tietoa Kelan ja Migrin infotilaisuudesta.
- Kela julkaisee ohjeet etuustietopalvelu Kelmusta kertovilla kela.fi-sivuilla lokakuun aikana. Ohjeet koskevat esimerkiksi tietosuojaa, kirjautumista ja tietojen näkymistä. Etenkin tietosuojaan liittyviin ohjeisiin kannattaa tutustua etukäteen.
- Käyttöönoton yhteydessä Kela ja Migri järjestävät vastaanottokeskuksen työntekijöille infotilaisuuden palvelun käytöstä. Tilaisuus järjestetään Teams-yhteydellä, ja siinä voi esittää kysymyksiä.