Muistettavia asioita, kun omaisesi kuolee | KelaSiirry sisältöön
Artikkeli

Muistettavia asioita, kun omaisesi kuolee

Julkaistu 24.6.2024

Omaisen kuoleman jälkeen läheisten hoidettavaksi tulee paljon asioita. Olemme koonneet muistilistan, jonka avulla voit käydä asioita läpi. Listan kaikki kohdat eivät välttämättä koske juuri sinun tilannettasi.

Otamme osaa menetykseesi.

Muistettavia asioita, kun omaisesi kuolee - tulostettava ohje (pdf)

Mihin kuolemasta pitää ilmoittaa?

  • Sairaalat ja hoitolaitokset välittävät tiedon potilaansa kuolemasta Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään väestötietojärjestelmään, josta tieto tulee esimerkiksi Kelaan ja eläkelaitoksiin.
    • Jos omaisesi on saanut Kelan eläkettä tai jotain muuta tukea, ilmoita hänen kuolemastaan Kelaan. Ilmoitus kannattaa tehdä mahdollisimman pian, sillä eläkkeet ja muut tuet peritään takaisin, jos niitä on maksettu kuolinkuukauden jälkeen. Perintään ei tarvita kuolinpesän suostumusta. Kela maksaa eläkettä sen kuukauden loppuun, jonka aikana eläkkeensaaja on kuollut. Lisätietoja saat soittamalla puhelinpalveluumme.
  • Jos kuolema sattuu äkillisesti muualla kuin sairaalassa tai hoitolaitoksessa, ilmoita asiasta poliisille. Tarvittaessa poliisi huolehtii kuolinsyyn selvittämisestä (suomi.fi) ja tiedon välittämisestä eteenpäin.
  • Ilmoita Postiin, jotta posti voidaan ohjata kuolinpesän hoitajalle. Kuolinpesän hoitaja on usein leski tai vainajan lapsi.
  • Ilmoita pankkiin, jotta omaisesi tiliä ja mahdollista tallelokeroa ei voi käyttää väärin. Ilmoita pankkiin myös kuolinpesän hoitaja, jolla on oikeus hoitaa kuolinpesän asioita. Ilmoitukset täytyy tehdä kirjallisesti.
  • Ilmoita vakuutusyhtiölle, jos omaisellasi oli voimassa oleva henkivakuutus tai muu vakuutus.
  • Jos omaisesi oli työelämässä, ilmoita kuolemasta hänen työnantajalleen. Näin palkanmaksu voidaan lopettaa, ja työnantaja voi hakea sinulle korvausta ryhmähenkivakuutuksesta.

Tarkista saamasi Kelan tuet

Seuraavat kohdat koskevat sinua, jos olet jäänyt leskeksi:

Huolehdi perunkirjoituksesta ja hautausjärjestelyistä

  • Anna mahdollinen testamentti tiedoksi kaikille perillisille.
  • Perunkirjoitus (vero.fi) on tehtävä 3 kuukauden kuluessa kuolemasta. Sitä varten tarvitaan aukoton sukuselvitys ja virkatodistukset kuolinpesän osakkaista. Jos olet perunkirjoituksen toimittaja tai pesän ilmoittaja, voit pyytää Kelasta perukirjaan tarvittavat tiedot Kelan tuista. Velkoja koskevia tietoja ovat tukien takaisinperinnät ja niiden jäljellä olevat määrät kuolinhetkellä. Varoja koskevia tietoja ovat esimerkiksi tiedot vireillä olevista tukihakemuksista tai muutoksenhausta.
  • Jos omaisellasi oli valtion takaamaa opintolainaa, sitä ei merkitä perukirjaan. Kela myöntää maksuvapautuksen opintolainasta.
  • Voit hoitaa hautausjärjestelyt itse tai pyytää hautaustoimistoa hoitamaan ne (suomi.fi).
  • Kela ei maksa hautausavustusta. Avustusta hautauskuluihin voi tiedustella muun muassa vainajan työnantajalta, vakuutusyhtiöiltä, ammattiliitolta tai Valtiokonttorilta. Valtiokonttori voi maksaa avustusta muun muassa sotaveteraanien hautausta varten. Myös hyvinvointialueet saattavat myöntää hautausavustusta täydentävänä toimeentulotukena. Jotkin hyvinvointialueet kuitenkin edellyttävät, että ensin on haettu perustoimeentulotukea Kelasta.

Muuta huomioitavaa

  • Terveystietoja ei voida luovuttaa Kelasta. Voit tiedustella niitä terveydenhuollosta.
  • Siirrä asunnon ja muun omaisuuden vakuutukset sekä sähkö-, vesi- ja jätehuoltosopimukset omiin tai muun perinnönsaajan nimiin.
  • Irtisano vuokra-asunto, jos se jää tyhjilleen.
  • Muista sulkea kaikki sosiaalisen median ja muiden verkkopalveluiden tilit, joita läheiselläsi oli. Eri palveluissa on erilaiset ohjeet tilien sulkemiseen. Jos tiedät tunnukset ja salasanat, voit ainakin joissakin palveluissa poistaa tilit niiden avulla.
  • Voit löytää tarpeellista tietoa myös oman vakuutusyhtiösi verkkosivuilta.

Lue lisää

Sivu päivitetty 23.9.2024