Sosiaaliturva työharjoittelussa, au pairina, varusmies- tai siviilipalvelussa tai ammattiurheilijana ulkomailla | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Sosiaaliturva muissa elämäntilanteissa

Linkit tämän sivun sisältöön:

Työharjoittelijat ja au pairit

Työharjoittelijat ja au pairit työskentelevät usein niin lyhyitä jaksoja tai saavat työstään niin pientä palkkaa, etteivät he saa työskentelyvaltiossa sosiaaliturvaetuuksia. Näissä tapauksissa voit edelleen saada Kelan etuuksia, jos oleskelu ulkomailla kestää enintään 6 kuukautta. Jos työ kuitenkin ylittää työaikaan ja palkkaan liittyvät vähimmäisedellytykset, siirryt yleensä työskentelyvaltiosi sosiaaliturvaan (EU- ja Eta-maat, Sveitsi ja Iso-Britannia). Et voi samaan aikaan saada etuuksia Suomesta.

Esimerkki

Markus suorittaa korkeakouluharjoittelun ulkoministeriön palveluksessa Suomen Argentiinan suurlähetystössä Buenos Airesissa. Korkeakouluharjoittelun kesto on kolme kuukautta. Lyhytkestoisessa alle kuusi kuukautta kestävässä työsuhteessa Markuksella on oikeus Kelan asumisperusteiseen sosiaaliturvaan korkeakouluharjoittelunsa ajan. 

Jos työharjoittelusi tai työsi au pairina kestää yli 6 kuukautta, oikeutesi Suomen sosiaaliturvaan päättyy Suomesta lähtöön. Selvitä aina mahdollisuutesi päästä työskentelymaasi sosiaaliturvaan.

Varusmiehet ja siviilipalveluksessa olevat

Toiseen EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin varusmies- tai siviilipalvelusta suorittamaan lähtevä kuuluu sen maan sosiaaliturvaan, jossa palvelus suoritetaan.

Muussa kuin EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä varusmies- tai siviilipalvelusta suorittavilla ulkomailla oleskelun kesto ratkaisee oikeuden Suomen sosiaaliturvaan. Voit edelleen saada etuuksia, jos oleskelu ulkomailla kestää enintään 6 kuukautta. Jos oleskelu tulee kestämään yli 6 kuukautta, päättyy oikeus Kelan etuuksiin.

Urheilijat

Ulkomailla urheilijana työskentelevällä on yleensä oikeus työskentelymaan sosiaaliturvaan, jos kyseessä on EU- tai Eta-maa, Sveitsi tai Iso-Britannia. Muissa tilanteissa oikeus Suomen sosiaaliturvaan riippuu siitä, oletko lähdössä ulkomaille vakinaisesti vai tilapäisesti enintään 6 kuukaudeksi.

Sivu päivitetty 23.2.2023